Salibandyn liigaseuralla erikoinen tempaus marraskuun ajan

Salibandyliigassa pelaavan Tapanilan Erän joukkue on luvannut lahjoittaa jokaisesta marraskuussa tekemästään maalista rahaa hyväntekeväisyyteen.
Tapanilan Erä on tänäkin vuonna mukana hyväntekeväisyyskampanja Movemberissa. Erän puuhamiehenä on toiminut mm. Aaron Fagerholm. Erän peleissä on erityispanos marraskuun ajan.
– Jokaisesta meidän tekemästämme maalista jokainen pelaaja lahjoittaa Movemberille rahaa, Fagerholm kertoo.
– Meillä on marraskuussa neljä peliä, joten eiköhän me parikymmentä maalia neljään peliin tehdä. Jonkin verran rahaa siitä saa kasaan.
Movember on tunnettu kuukautena, jolloin miehet kasvattavat viiksiään. Tempauksen ideana on lisätä tietoisuutta mm. eturauhasen syövän yleisyydestä.
– Olin mukana jo viime vuonna. Se oli silloin hauska juttu ja siksi olen taas mukana. Meidän koko joukkue on mukana tällä kaudella, Fagerholm kertoo.
Marraskuun ensimmäinen ottelu päättyi Erän 2-7-tappioon mutta pari päivää myöhemmin kaatui Koovee samoin lukemin. Erän tavoitteet ovat kuitenkin pidemmällä.
– Meillä on aika hyvä jengi tällä kaudella. Uskomme koko joukkueena siihen, että voimme voittaa mestaruuden tällä kaudella.
Viime vuonna jokainen Erän pelaaja lahjoitti hyväntekeväisyyteen kympin per maali. Marraskuun lopulla selviää, mikä on lopullinen hyväntekeväisyyssumma tällä kaudella.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!