TPS-valmentaja odotti eturivin pelaajiltaan maaleja: ”Näin ei kuitenkaan ole käynyt”

Turun Palloseura majailee kotoisessa Salibandyliigassa sijalla 11. Joukkue on pystynyt voittamaan 16 ottelustaan vain neljä. Playoff-paikkaan on kuitenkin matkaa vain kolme pistettä, joten päätä ei ole tungettu Turussa vielä pensaaseen, kertoo joukkueen päävalmentaja Aki Vilander SuomiUrheilu.comin haastattelussa.
– Pelimme näyttää hyvältä, vaikka tulosta ei ole viime aikoina tullut. Se viikonloppu juuri ennen joulua oli surkea, kun hävisimme Josballe ja OLS:lle. Kahdessa viime pelissä meillä on ollut kuitenkin oikea suunta ja perusasiat ovat kunnossa.
TPS ei lähtenyt kauteen nuorella joukkueellaan henkseleitä paukutellen, joten joukkueen tavoitteetkin ovat varovaiset.
– Pyrimme nuorten pelaajiemme kanssa vain parantamaan päivä päivältä jokapäiväistä tekemistämme, jotta heille ei tulisi liikaa paineita. Olemme kuitenkin epäonnistuneet tässä, sillä esityksemme ovat aaltoilleet.
Turkulaiset ovat kärsineet lievästä maalinteko-ongelmasta, kun maalintekijöiksi ennakoidut pelaajat ovat alisuorittaneet.
– Suoraan sanoen laskimme sen varaan, että (Eetu) Leskinen, (Miikka) Sokka ja (Miikka) Läntinen olisivat olleet niitä meidän maalintekijöitämme. Näin ei kuitenkaan ole käynyt ja loukkaantumisiakin on tullut, Vilander harmittelee.
Päivän virettään TPS pääsee testaamaan tänään sarjakolmosta Seinäjoen Peliveljiä vastaan Seinäjoella klo 16.00.
Jesse Happonen
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Espanjassa leireilevä Noora Neziri julkaisi rohkean kuvan – näin naisella menee nyt
- Senni Salminen lähti Portugaliin – naisen päivitys etelästä ihastuttaa
- Kovia numeroita: Hurja tieto Suomen hiihtotähden taloudellisesta tilanteesta
- Ella Junnila antoi lähtöpassit valmentajalleen – Yle: Taustalla olivat nämä syyt
- Hiihtolegenda passitettiin sairaalaan – karu väite naisen tilasta
- Suomen hiihtotähden tilanteessa yhtäkkiä merkittävä käänne – ”En oikein itsekään ymmärrä”
- Se on loma – Suvi Minkkinen julkaisi upean kuvan
- Tästä ei hiiskuttu – koko karu totuus Frida Karlssonista paljastui nyt
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”