Valtter Virtanen komeasti EM-taitoluistelun finaaliin
Valtter Virtanen luisteli itsensä kevyesti Tukholmassa alkaneiden taitoluistelun EM-kilpailujen vapaaohjelmaan. Virtanen sijoittui lyhytohjelmassa 15:nneksi pistein 58,31 ja oli näin 24 finalistin joukossa. Suomalainen selvitti ensimmäisen kerran tiensä EM-finaaliin.
Neljänsiin EM-kilpailuihinsa osallistuva keravalainen aloitti ohjelmansa kolmoistulppi-kolmoistulppi-yhdistelmällä. Ensimmäinen hypyistä jäi jokseenkin paikoilleen, mutta hän pystyi silti hyppäämään toisen kolmoistulpin perään. Luistelija itse kutsui ensimmäistä tulppia kriminaaliksi, mutta onneksi rutiini auttoi viemään yhdistelmän läpi. Myös kaksoisakselin alastulon hän sai pidettyä pienen taistelun jälkeen. Soolokolmoisritti oli sen sijaan näyttävä, kuten myös piruetit ja askelsarjat joista hän ansaitsi lähes kaikista nelostasot. Herkän La vie en rose -koreografian tulkitsijana, Virtanen sai paljon kehuja ohjelmakokonaisuudesta.
27-vuotias lääketieteen opiskelija oli syystäkin iloinen suorituksensa jälkeen.
– Kyllä ohjelma ja sijoitus lämmittää mieltä. Koetin lähestyä ohjelmaa nautinnon kautta. Onnistuin siinä ja varsinkin kaksoisakselin jälkeen pystyin rentoutumaan loppuohjelmassa.
– Vapaaohjelman hyppysisältöä pohdimme vielä valmentajan kanssa erikseen, Virtanen suunnitteli Taitoluisteluliiton tiedotteen mukaan.
Kilpailun johdossa on Espanjan Javier Fernandez pistein 89,24. Venäjän Sergei Voronov on toisena 81,06 ja Tšekin Michal Brezina kolmantena 80,86.
Miesten vapaaohjelmat luistellaan perjantaina.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kulissit murtuivat: Jelena Välbe myönsi brutaalin totuuden Venäjän hiihdosta
- Yle: Suomen hiihtotähti tekee tiliä poikkeuksellisella tavalla – valmentajan oli vaikea hyväksyä
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen

- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen