Joukkuemäki iso pettymys Suomelle – ”Pettymys”

Suomen joukkue sijoittui yhdeksänneksi Falunin MM-kisojen joukkuemäessä, eikä yltänyt finaalikierrokselle. Eroa kahdeksanteen ja viimeiseen toiselle kierrokselle selvinneeseen joukkueeseen Tshekkiin tuli hieman vajaat neljä pistettä.
Joukkueen suoritus oli päävalmentaja Jani Klingalle luonnollisesti pettymys.
– Ei joukkueena onnistuttu niin, kuin haluttiin, ei päästy toiselle kierrokselle, tietysti se on pettymys, Klinga myönsi Mäkihypyn tiedotteessa.
Mäkikisat on MM-kisoissa hypätty, eikä Suomen joukkue yltänyt asetettuihin tavoitteisiin.
– Kyllä täällä nähtiin tietyllä tavalla hyviäkin suorituksia. Mutta joukkueena ei onnistuttu niin, mitkä oli ne omat tavoitteet. Täytyy tästä nyt analysoida, millä päästään nopeasti nousemaan eteenpäin ja tekemään parempia suorituksia, mitä meidän joukkue kyllä pystyy tekemään, summasi Klinga MM-kisoja.
Suurmäen henkilökohtaisessa kisassa kohtuullisesti onnistunut joukkueen konkari Janne Ahonen epäonnistui omassa hypyssään. Kokonaisuutena MM-kisat olivat Ahoselle vaisu kokemus.
– Kokonaisuudessaan tasaisen vaisut kisat. Ja loppuhuipentumana harmittaa tämä viimeinen hyppy, missä epäonnistui kaikki tuosta keulalta alastuloon asti. Ilmeisesti olin liian ajoissa, mikä on kyllä aika harvinaista.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Espanjassa leireilevä Noora Neziri julkaisi rohkean kuvan – näin naisella menee nyt
- Senni Salminen lähti Portugaliin – naisen päivitys etelästä ihastuttaa
- Kovia numeroita: Hurja tieto Suomen hiihtotähden taloudellisesta tilanteesta
- Ella Junnila antoi lähtöpassit valmentajalleen – Yle: Taustalla olivat nämä syyt
- Hiihtolegenda passitettiin sairaalaan – karu väite naisen tilasta
- Suomen hiihtotähden tilanteessa yhtäkkiä merkittävä käänne – ”En oikein itsekään ymmärrä”
- Se on loma – Suvi Minkkinen julkaisi upean kuvan
- Tästä ei hiiskuttu – koko karu totuus Frida Karlssonista paljastui nyt
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Suomen hiihtotähden tilanteessa yhtäkkiä merkittävä käänne – ”En oikein itsekään ymmärrä”