Salibandyliitto on valinnut Petri Kettusen, 44, jatkokaudelle miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajan tehtävään. Uusi sopimus on 2+2-vuotinen.

Sopimus on Kettuselle kolmas maajoukkueen päävalmentajana vuoden 2010 jälkeen. Hänen johdolla Suomen miehet ovat sijoittuneet kahdesti MM-hopealle (2012 ja 2014). Miesten seuraava MM-kulta ratkaistaan Latviassa vuoden 2016 joulukuussa.

– Olen tyytyväinen, että luottoa kohtaani löytyi, sillä koen, että työ on edelleen kesken, Petri Kettunen kertoo Salibandyliiton tiedotteessa.

Myös muut maajoukkueen valmentajat ovat tuttuja salibandyväelle. Tehtävissään jatkavat Mika Ahonen ja Juha Jäntti.

– Halusimme tässä ajassa parhaan mahdollisen päävalmentajan ja tiimin, kun ajatellaan miten maailmanmestaruus saavutetaan ja kuinka viedään suomalaista huippusalibandya eteenpäin. Se miten maajoukkueen valmentajat, pelaajat ja peli ovat kehittyneet, ovat olleet kolme keskeistä tekijää valinnoissamme, tiivistää Salibandyliiton puheenjohtaja Ismo Haaponiemi.

Suomi hävisi viimeisimmän jaossa olleen MM-kullan viime vuoden joulukuussa Ruotsille täpärästi 2-3.

– Kova nälkä jäi päällimmäisenä pintaan MM-finaalin jälkeen, vaikka paransimmekin tasoamme kahden vuoden aikana. Se antaa kipinää niin valmennukselle kuin joukkueelle nousta vielä uudelle tasolle, päävalmentaja pohtii.

Isoin korjausliike viime periodin aikana oli löytää lääkkeet pallottomaan pelitapaan.

– Vaikka MM-kultaa ei saavutettu, niin löydettiin meille oikea ja parhaiten palveleva pelitapa. Maalinestopelissä olemme mielestäni maailman paras joukkue, mutta maalinteossa meidän pitää onnistua vielä paremmin, hän näkee.

Laajemmassa kuvassa päävalmentaja haluaa haastaa ja motivoida maamme huippupelaajia entistä kovempaan harjoitteluun.

– Salibandyliigapelaajan statuksen voi saavuttaa vielä liian helposti. Päivittäinen tekeminen tapahtuu seuroissa, mutta haluan osaltani rohkaista maajoukkuetason pelaajia panostamaan huippu-urheilijan elämään, päätyönään Joensuussa sijaitsevan Itä-Suomen Liikuntaopiston valmennuskeskuksen johtajana toimiva Petri Kettunen painottaa.

Joukkueenjohtajan pestin ottaa vastaan Kimmo Nurminen. Loput tiimin jäsenet ovat huoltaja Ari Haapalainen sekä fysioterapeutit Aleksi Öhman ja Juuso Kilpikoski. Kaikkien sopimukset ovat mallia 2+2 vuotta.

Miesten maajoukkueen seuraava tapahtuma on Suomen, Ruotsin, Sveitsin ja Tshekin kesken pelattava EuroFloorball Tour -turnaus 24.-26.4. Ruotsin Sandvikenissa.