Janne Ukonmaanaho: ”Yleisurheilu on raaka laji”
Estejuoksija Janne Ukonmaanaho tavoittelee tosissaan Pekingin MM-rajaa. Isku ei tule Kalevan kisoissa, vaan seuraavan viikon keskiviikkona Kööpenhaminassa.
Omien kilpailujensa ohessa Ukonmaanaho pohdiskelee SuomiUrheilu-sivuston haastattelussa myös suomalaisen mieskestävyysjuoksun tilaa. Millä ihmeellä saataisiin sileille matkoille enemmän arvokisoihin yltäviä juoksijoita?
– Yleisurheilu on raaka laji. Sitä harrastetaan ympäri maailmaa, kello ja mittanauha ovat lahjomattomia. Matka Euroopan huipulle on kestävyysjuoksussa pitkä. Euroopan huipulle päässeistä vain muutama saavuttaa absoluuttisen maailman huipun, Ukonmaanaho toteaa realiteetit.
– Tuleva Euroopanmestari juoksee matkalla tähtihetkeensä 7000-10 000 kilometriä vuodessa todennäköisesti lähes kymmenen vuoden ajan ennen kuin saavuttaa tavoitteensa. On selvää, että se matka vaati poikkeuksellisen määrän intoa, uskoa, onnea ja jotakin ihmeellistä tähtipölyä. Kun meillä on riittävä määrä sitoutuneita juoksijoita, niin taso tulee nousemaan. Kysymys on, saadaanko lahjakkaat juoksijat tavoittelemaan rajojansa ja uskomaan kykyihinsä. Lahjakkuuksia riittää. Kaikilla on pari monttua ja murtumaa matkalla. Välissä ollaan ylikunnossa. Kyllä niistä kaikista lopulta selviää. Tavoite kirkkaana mielessä ja hyppy kohti tuntematonta, siinä se on. Se hyppy on yllättävän antoisa, vaikkei ihan kuuhun päätyisikään. Wilson Kirwaa vapaasti lainatakseni: ” Kun tähtäät kuuhun, päädyt pahimmassakin tapauksessa tähtien joukkoon”, Ukonmaanaho filosofoi.
Lisää Janne Ukonmaanahon mielenkiintoisia ajatuksia huomenna SuomiUrheilun pitkässä haastattelussa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kulissit murtuivat: Jelena Välbe myönsi brutaalin totuuden Venäjän hiihdosta
- Yle: Suomen hiihtotähti tekee tiliä poikkeuksellisella tavalla – valmentajan oli vaikea hyväksyä
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen

- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen