Markkasen kommentti: Tuomas Sammelvuo voi sanoa ”jee”

Lentopallomaajoukkueen tiedotustilaisuudessa oli joukkueen pikeepaita päällään tänään tuttu parrakas mies. Olli Kunnari oli pitkän pohtimatta olemisen ja sen jälkeen hieman lyhyemmän pohdiskelujakson päätteeksi päättänyt vastata päävalmentaja Tuomas Sammelvuon maajoukkuekutsuun myöntävästi.
Kunnari on ollut lentopallomaajoukkueemme kulmakiviä jo vuosikaudet, ja hänen jatkamisensa on lentisäijien nykytilanteessa elintärkeä asia. Hän on varma vastaanottaja, hyvä syöttäjä, varma hyökkääjä, mutta kaiken tämän lisäksi kokemuksensa ansiosta myös joukkueen henkinen selkäranka. Monipuolisena pelaajana hän on kuin malliesimerkki Sammelvuon pelitavan toteuttajasta.
Monta vuotta kasassa olleesta joukkueesta passari Mikko Esko ja keskitorjuja Matti Oivanen jättivät maajoukkueen juuri tänä kesänä. Jos aloitusseitsikosta olisi jättäytynyt vielä kolmaskin yli 200 maaottelun mies syrjään, olisi se voinut olla jo liikaa.
Kunnari tunnetaan rauhallisena ja perhekeskeisenä tyyppinä, jonka kuivasta huumorintajusta kertoo paljon miehen Facebook-päivitys MM-kisojen avausvoiton jälkeen.
”jee”
Ei muuta kuin ”jee”.
Kunnarin jatkaessa maajoukkuepelejä, voi Sammelvuokin sanoa ”jee.”
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lotta Harala puhui suunsa puhtaaksi Reetta Hurskeesta – paljasti mitä olympialaisissa tapahtui kulisseissa
- Yle: Jasmi Joensuu sai melkoisia ehdotuksia Norjassa
- Kerttu Niskaselta selvät sanat Viaplayn toimittajalle – laittoi välittömästi stopin näille puheille
- Suomen hiihtotähti tuli maaliin – Aino-Kaisa Saarinen laukoi saman tien brutaalin totuuden
- Ville Nousiainen sanoi Ylellä selvät sanat Suomen hiihtotähdistä
- Suomen ampumahiihto kohtasi suru-uutisen – ”Näin päättyi maallinen matka”
- Hiihtotähti järkyttyi MM-kisoissa – ”Luulin, että joku ammuttiin”
- Krista Pärmäkoskelle kysymys Kerttu Niskasesta – vastaus IS:lle oli jäätävä
- Myrskyvaroitus – Wilma Murron kilpakumppanilta järjetön seivästulos
- Tapaus Kerttu Niskanen – IL:lle paljastettiin koko totuus
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Ulos MM-kisoista – Suomen hiihtoässä julkaisi kuvan lentokentältä
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Krista Pärmäkoskelle kysymys Kerttu Niskasesta – vastaus IS:lle oli jäätävä
- Suomen ampumahiihto kohtasi suru-uutisen – ”Näin päättyi maallinen matka”
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Myrskyvaroitus – Wilma Murron kilpakumppanilta järjetön seivästulos
- Tämä näky oli liikaa – Therese Johaug rajujen syytösten kohteena
- Tapaus Kerttu Niskanen – IL:lle paljastettiin koko totuus
- Suomen hiihtotähti tuli maaliin – Aino-Kaisa Saarinen laukoi saman tien brutaalin totuuden