Riihimäen Cocks aloittaa Euro Cup -urakkansa Vantaan Energia Areenalla

Käsipalloseura Riihimäen Cocks jatkaa Euro Cup -seikkailujaan. Cocks on osallistunut kahdella edeltävällä pelikaudella Euroopan käsipalloliiton alimman tason Challenge Cup -turnaukseen ja edennyt molempina kausina aina kahdeksan parhaan joukkoon. Joukkueen hyvät otteet ovat kasvattaneet Suomen maapisteitä niin paljon, että kaudelle 2015 – 2016 Suomi sai maapaikan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle EHF – cupiin.
Turnaus alkaa Cocksin osalta 1. karsintakierroksella, jossa vastaan asettuu Sveitsin seitsemänkertainen mestari, viime kauden hopeajoukkue St. Otmar St. Gallen Handball. Tshekin maajoukkuepelaajia vilisevä joukkue tulee olemaan ensimmäinen kova mittari, tästä jatkoon pääsevä joukkue kohtaa seuraavalla karsintakierroksella Ruotsin hopeajoukkue Alingsås HK:n lokakuussa.
Otteluparin ensimmäinen ottelu pelataan Sveitsissä, St. Gallenin kaupungissa Sunnuntaina 6.9.2015 klo 17.00
Koti-ottelu on vuorossa lauantaina 12.9.2015 klo 16.00 Vantaan Energia Areenalla.
Energia Areenalla hieno kansainvälinen käsipallopäivä 12.9.2015
Vantaan Energia Areenalla pelataan 12.9.2015 kolme käsipallo-ottelua.
13.00 U17 maaottelu Suomi – Viro
16.00 EHF – CUP Riihimäki Cocks – TSV St. Otmar St. Gallen
18.30 Suomen Cup Atlas Akatemia – HK Pötsi
Ovet aukeavat yleisölle klo 12.30
Käsipalloseura Riihimäen Cocks ry on vuonna 1973 perustettu käsipallon erikoisseura. Cocksin toiminta on ollut viime vuodet vahvassa kasvussa ja tänä päivänä seuran toiminnan piirissä on lähes 400 harrastajaa aina vauvasta vaariin. Riihimäen Cocksin miesten edustusjoukkue on 2000-luvun Suomen menestynein käsipallojoukkue.
Saavutukset:
Suomen mestaruus 2007, 2008, 2009, 2010, 2013, 2014, 2015
Suomen Cup 2007, 2008, 2010, 2011, 2013, 2015
SM-hopea 1977, 1978, 2005, 2011
SM-pronssi 1998, 2000, 2006, 2012
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Juhlat loppuivat lyhyeen – Silja Kososelle shokkiuutinen
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Onko tässä mitään järkeä? Annimari Korte tekee uuden aluevaltauksen
- Korkki aukesi: Krista Pärmäkoski jakoi melkoisen bilekuvan
- Karu totuus selvisi: Krista Pärmäkosken tilanteesta paljastus
- Lähtikö nyt lapasesta? Suomen hiihtomiehet juhlivat railakkaasti Ylläksellä
- Anne Kyllönen esitti aivan mykistävää ylivoimaa hiihtoladulla
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”