Vuoden pesäpalloilijat valittiin

Vuoden pesäpalloilijat on valittu niin miesten kuin naisten osalta pesäpallokauden päätösristeilyllä.
Miehissä vuoden pesäpalloilijan valinta kohdistui Joensuun Mailaa edustaneeseen Tuomas Jussilaan. Naisissa valinta oli porilaisen Pesäkarhujen Carita Toiviainen.
Parhaina nuorina pesäpalloilijoina palkittiin naisten Superpesiksen lyöjäkuningatar ja vuoden jokeripelaaja Janette Lepistö Lapuan Virkiästä sekä Seinäjoen JymyJussien Miika Anttila.
Vuoden lukkarin titteli meni miehissä jälleen kerran Sotkamon Toni Kohoselle, jolle valinta on jo 12:s. Naisissa valinta meni Lapuan Elli Kattelusille, joka oli pelannut ennen tätä kautta vain yhden superpesisottelun.
Vuoden pelinjohtajat tulevat niin miehissä kuin naisissa mestarijoukkueista. Miehissä valinta oli Jymyn Mikko Korhonen ja naisissa Lapuan Jukka Liikala, joka juhli jo viidennen kerran peräkkäin mestaruutta. Ansioluettelossa on yhtä monta vuoden pelinjohtajan titteliä.
Vuoden pesäpalloseuran tunnustuksen sai Joensuun Maila kokonaisvaltaisesta toimintansa kehittämisestä ja myös vähävaraisten harrastusmahdollisuuksien huomioimisesta. Vuoden junioriseura on puolestaan Mailajuniorit Kankaanpäästä.
Johtokunnan pytty myönnettiin Jyväskylän Kirille seuran profiilin kohottamisesta perinteisessä pesäpallokaupungissa ja yleisömäärän voimakasta kasvua tukeneesta panostuksesta markkinointiin. Vastaavan palkinnon sai pitkään Helsingissä harrastepesistoimintaa pyörittänyt Aki Mikkonen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nathalie Blomqvist esitteli uuden kisa-asunsa – fanit ällistelivät näkemäänsä
- Tälle tulee nyt loppu – IS:lle ladattiin suora viesti Jasmi Joensuulle ja kumppaneille
- Täysin pihalle maajoukkueesta – Anne Kyllönen päivitteli tuntojaan
- Hiihtoliitto jakoi surullisen tiedon – ”Otamme osaa läheisten suruun”
- Krista Pärmäkoski pahoitteli toimintaansa
- Kalle Lassila sanoi suoraan Ylelle – tämä Suomen hiihtotähti ei kuulu maajoukkueeseen
- Hiihtotähdellä lähti lapasesta MM-kisojen jälkeen – viina virtasi
- Tapaus Kerttu Niskanen – nyt selvisi totuus
- Suomen juoksusensaatio lähti etelän lämpöön – ”Ensimmäinen bikinikuva julkaistu”
- Tuoreet kuvat Lindsey Vonnista käynnistivät sontamyrskyn naisen ulkonäöstä
- Kaisa Mäkäräiseltä ja Ville-kumppanilta ilouutisia faneille
- Sukset naulaan – Suomen maajoukkueurheilija teki rajun ratkaisun: ”En halua elää sellaista elämää”
- Hiihtotähti meni naimisiin – Jasmi Joensuu reagoi nopeasti
- Kalle Lassila sanoi suoraan Ylelle – tämä Suomen hiihtotähti ei kuulu maajoukkueeseen
- Tapaus Kerttu Niskanen – nyt selvisi totuus
- Dorothea Wiererin rantakunto kääntää katseita – ”48 tuntia aurinkoa”
- Hiihtotähdellä lähti lapasesta MM-kisojen jälkeen – viina virtasi
- Wilma Murron leiristä vaiettiin Ylelle – sitten brutaali totuus paljastui tunteja myöhemmin
- Hiihtoliitto jakoi surullisen tiedon – ”Otamme osaa läheisten suruun”
- Krista Pärmäkoski pahoitteli toimintaansa