Keskiviikkona kolme peliä Käsipallon SM-liigassa – lue otteluennakot
Miesten käsipallon SM-liigassa pelataan keskiviikkona kolme peliä. HIFK vierailee Cocksin luona Riihimäellä, SIF isännöi Dickeniä ja HC West ja BK-46 kohtaavat Kauniaisissa.
Helsinkiläiset Riihimäellä
Keskiviikkoillan ottelussa kohtaa kaksi varsin hyvin kautensa aloittanutta joukkuetta. Cocks johtaa edelleen sarjaa neljällä voitollaan neljästä ottelusta ja vasta kolme peliä pelannut HIFK on kahdella voitollaan ja yhdellä niukalla maalin tappiollaan sarjassa neljäntenä.
Cocks on tehnyt selvää jälkeä alkukaudella voittaen tähänastiset ottelunsa keskimäärin yli 13 maalin erolla ja maaleja riihimäkeläiset ovat latoneet pitkälti yli 30 ottelua kohden. HIFK:n puolustus on kuitenkin ollut hyvässä vireessä kauden alussa ja omiin on uponnut keskimäärin vain 21 palloa ottelua kohden.
Vaikka Cocks ja HIFK kohtaavat nyt ensimmäisen kerran kuluvan kauden SM-liigassa, ei kyseessä suinkaan ole joukkueiden ensimmäinen keskinäinen ottelu kesätauon jälkeen. Kilpakauden alla pelattujen kahden harjoituspelin perusteella Cocks lähtee keskiviikon otteluun todella suurena ennakkosuosikkina. Se voitti elokuun puolivälissä pelatuissa otteluissa ensin Riihimäellä suurinumeroisesti 39-20 ja seuraavana päivänä Helsingissä vielä tylymmin lukemin 21-42. Paljon on kuitenkin vettä ehtinyt virrata Vantaassa sitten noiden otteluiden ja aivan samanlaista ilotulitusta tuskin kukaan kummassakaan leirissä enää odottaa.
Kahden rauhallista ottelutahtia viimeiset viikot viettäneen joukkueen kohtaamisessa suurimmaksi kysymykseksi nousseekin kummankin ryhmän kohdalla se, onko pelikunto nyt herkistelty viimeisen päälle kuntoon vai onko jalat kenties treenattu tauon aikana totaalisen tukkoon?
Cocksin ainoa lähiaikojen ottelu viime viikolla Suomen Cupissa ei ainakaan sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka voitto ja jatkopaikka Kauniaisten luolasta lopulta irtosikin. Jo edellisellä viikolla oman jatkopaikkansa varmistanut HIFK selvisi sen sijaan huomattavasti helpommalla iltapuhteella, kun se löi helposti kotikentällään Paraisten I-divisioonajoukkueen.
Keskiviikkoiltana selviää kumpi päävalmentajista, Cocksin Kaj Kekki vai HIFK:ta luotsaava ex-cocksilainen Toni Kallio, on saanut joukkonsa viritettyä parempaan iskukuntoon.
Ottelu Riihimäen Urheilutalolla alkaa kello 18.30.
Kumpi palaa voittojen tielle?
HC West ja BK-46 kohtaavat Kauniaisissa keskiviikkona. Kummatkin joukkueet kärsivät tappion viikonloppuna.
Kotijoukkue HC West jäi täysin aseettomaksi edellisottelussa Dickenin vieraana ja peli oli käytännössä ohi jo ennen kuin avausjakso oli puolessa välissäkään. Päävalmentaja Mikko Koskue laittoi esityksen ylilatautumisen piikkiin – ja omaansa – eikä West tuskin toistamiseen sorru samaan.
Dynamo Riihimäelle kotitappion kärsineellä BK-46:lla ongelma oli sikäli päinvastainen, että joukkueen lataus tuntui olleen täysin kadoksissa viikonloppuna.
– Pelaajat vaikuttivat siltä kuin he olisivat jo ennakkoon voittaneet ja silloin käy täsmälleen näin. Kyse oli asenneongelmasta eikä mistään muusta, BK-luotsi Peter Kihlstedt paukutti Västra Nylandille.
West on koonnut viidestä pelaamastaan ottelusta kuusi pistettä ja kärsinyt tappiot vain kärkikaksikolle Cocks – Dicken. BK:n toistaiseksi ainoat kaksi pistettä neljästä pelatusta ottelusta ovat tulleet avauskierroksen ÅIFK-voitosta.
Ottelu Kauniaisten Luolassa alkaa kello 19.
SIF hakee revanssia Dickenistä
Viikonloppuna pistetilinsä ÅIFK:n vieraana avannut SIF saa keskiviikkona vieraakseen alkukauden voitosta voittoon marssineen Dickenin.
Siuntiolaisilla on myös selkeä revanssin paikka, sillä viime viikon tiistaina joukkue kärsi ruman vierastappion juuri Dickenille Suomen cupin ottelussa Pirkkolassa. Dickenin liikkuva puolustus yhdistettynä varmaan maalivahtipeliin vei uskon siuntiolaishyökkääjiltä ja Dicken pääsi iskemään toistakymmentä maalia nopeilla vastaiskuilla. Asemapelissä takamieskolmikko Modig-Broman-Noodla oli SIF-puolustukselle todella hankala pideltävä.
Dicken lähtee siis peliin selkeänä ennakkosuosikkina, kun kaikki kauden pelit on voitettu varsin selkein lukemin ja joukkueessa on muutenkin tekemisen meininki kohdillaan. Nuoret lupaukset ovat lunastaneet ennakko-odotuksia ja kokeneempi kaarti on suorittanut jopa odotettua vahvemmin.
Pientä lisämaustetta otteluun varmasti tuo Dickenin Christoffer Modigin paluu Siuntioon, jossa ”Chrisi” vietti edelliset kolme kautta.
Lauantaina ÅIFK:ta vastaan loukkaantunut SIF-maalivahti Rony Levén on keskiviikkona sivussa, mutta hän sai maanantain aikana helpottavia uutisia, kun magneettitutkimuksessa ei löytynyt ristiside- tai rustovaurioita. Näin odotettu toipumisaika lyheni merkittävästi, parhaimmillaan puhutaan viikoista kuukausien sijaan.
SIF – Dicken vihelletään käyntiin kello 19.15.
Lähde: Käsipalloliiton sivut.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään