Patrik Niklas-Salminen kärkisijoitettuna SM-kisoihin – ”Mitali olisi mukava saada”

Tenniksen sisäkenttien yleiset SM-kilpailut alkavat Joensuussa pääsarjojen osalta torstaina 17. joulukuuta. Sunnuntaina huipentuvien kilpailujen taso on muutamasta viime hetken vetäytymisestä huolimatta kova.
Kesällä kansainvälisen läpimurtonsa tehnyt TaTSin Patrik Niklas-Salminen on miesten ykkössijoitettu pelaaja. Toiseksi on sijoitettu toinen nuori lupaus, ÅLK:n Eero Vasa ja kolmanneksi TaTSin konkari Lauri Kiiski.
Niklas-Salminen ei ole asettanut selkeää tulostavoitetta SM-kentille.
– Tärkeintä on saada oma pelini kulkemaan hyvin, ja toki mitali olisi mukava saada. En ole kilpaillut viime aikoina juurikaan, Niklas-Salminen sanoo.
Hänen kyynerpäänsä tulehtui syksyllä, mutta vaiva on nyt parantunut.
– Enää minun ei tarvitse kuntouttaa kättäni, vaan olen pystynyt keskittymään täysillä harjoitteluun.
– Kaikkiaan tämä kausi oli positiivinen. Aina voisi mennä paremminkin, mutta olen tyytyväinen kaikkiin kokemuksiin ja elämyksiin, joita kausi on tarjonnut, 18-vuotias Niklas-Salminen sanoo.
Kaudella 2016 hän siirtyy kiertämään miesten ITF Futures – ja muutamia ATP Challenger -kilpailuita.
– En ole vielä lyönyt kisakalenteriani lukkoon, Wimbledonissa poikien välierään edennyt Niklas-Salminen kertoo.
SM-kisojen naisten kaaviossa OTC:n Mia Eklund on sijoitettu ensimmäiseksi, TaTSin Ella Leivo toiseksi ja niin ikään tamperelaisseuraa edustava Tanja Tuomi kolmanneksi. Heistä Leivo on 2015 ulkokenttien Suomen mestari.
Keskiviikkona ja torstaiaamuna Joensuussa pelataan miesten karsintoja.
– Kilpailun taso näyttäisi hyvältä niin miehissä kuin naisissakin. Muutamia kärkinimiä jäi pois, mutta kansallinen kaartimme on hyvin edustettuna etenkin nuorten pelaajien osalta. Heti ensimmäisellä kierroksella on kahden TaTSin vanhan sotaratsun Lauri Kiisken ja b kohtaaminen, kilpailunjohtaja Paavo Sivonen Karjalan Tenniksestä (KarTe) sanoo.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista