Superyllätys futsalin Suomen Cupissa – Alastaron Urheilijat pudotti liigajoukkueen
Futsalin Suomen Cupin neljännesvälierissä koettiin eilen illalla todellinen jymypaukku, kun viime vuoden SM-hopeamitalisti KaDy putosi Turun piirin Kakkosessa pelaavalle Alastaron Urheilijoille lukemilla 5-4.
Kolmella maajoukkuemiehellä vahvistettu KaDy ei saanut ensimmäisellä puoliajalla katsojien yllätykseksi puhkottua kotijoukkueen tiukkaa puolustusta kertaakaan siten, että maaliverkot olisivat venyneet. Kurinalaisesti puolustanut AU sen sijaan osui kahdesti vastahyökkäyksistään. Ensimmäinen maali syntyi Ilari Mettälän lapikkaasta 13 peliminuutin kohdalla. Toisen maalin viimeisteli 19-vuotias Tuomas Happonen komean syöttökuvion päätteeksi.
KaDy tiivisti toiselle puoliajalle peluutustaan ja maajoukkueen avainpelaajiin lukeutuva Jukka Kytölä tuli pyörittämään vierasjoukkueen peliä. Toista puoliaikaa ehdittiin pelata alle minuutti, kun Jussi Kaihlajärvi iski illan ensimmäisensä. Alastaro kävi kuitenkin kuittaamassa takaiskun muutaman minuutin päästä, kun Mettälä karkasi läpiajoon Kytölän estelyistä huolimatta. Mettälän viimeistely oli varma ja Kytölälle nostettiin maalin jälkeen repimisestä keltainen kortti.
Loistavan pelin pelannut Kaihlajärvi hiljensi Alastaro hallin kavennusmaalillaan 29. minuutilla, jonka jälkeen KaDy alkoikin käyttää niin sanottua reikäpaitaa tasoitusmaalia hakiessaan. Tasoitusta ei kuitenkaan nähty, sillä seuraavana joukkueista iski AU. Taiturimainen Mettälä täydensi hattutemppunsa viileällä sijoituksella Kytölän ylärimalaukauksesta lähteneen vastaiskun päätteeksi äänekkään kotiyleisön riemuksi.
Pelissä alkoi olla ratkaisun makua 35 minuutin kohdalla, kun pirteästi pelannut Happonen teki illan toisensa nostamalla pallon tyhjään maaliin omasta kenttäpäädystä. KaDy aiheutti vielä kuitenkin sydämentykytyksiä alastarolaisille, kun se iski kaksi maalia ottelun viime hetkillä. Maaleista vastasivat Jose Ikonen sekä ottelussa 3+1 tehot merkkauttanut Kaihlajärvi. Piskuinen Alastaro kuitenkin kesti KaDyn lopun painostuksen ja jatkaa näin kahdeksan parhaan joukkoon.
Näin KaDyn tie jäi Cupissa varsin lyhyeksi, sillä se liittyi mukaan vasta kyseisellä kierroksella. Toisella kierroksella mukaan tullut Alastaro on pudottanut tähän mennessä turnauksesta KaDyn lisäksi Ykkösessä pelaavan PJK:n sekä Ilveksen alle 21-vuotiaiden joukkueen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään