Yleisurheilun EM-kisat alkavat – heti vilkas suomalaispäivä

Yleisurheilun EM-kisat Amsterdamissa käynnistyvät keskiviikkona. Kisojen avauspäivä on suomalaisittain vilkas.
Naisten kiekonheitossa karsintaraja on 58 metriä. Salla Sipponen uskoo, että museoaukion ringissä Amsterdamin keskustassa heitetään tasokas karsinta.
Sipposen kesän paras on oma ennätys 56,85. Viime aikojen kisat ovat tuoneet vaatimattomampia tuloksia. Sipposen mukaan ne eivät kerro totuutta kunnossa.
– Olen ennätysiskussa. Jatkoon tarvitaan 56 metriä, Sipponen sanoo.
Naisten korkeushypyn SE-nainen Linda Sandblom on luottavainen. Hän teki EM-kisojen aattona onnistuneen valmistavan harjoituksen ja lähtee naisten korkeushypyn karsıntaan luottavaisena. Lepo on terveyden ohella taikasana hankolaisen kuluvan kauden menestyksen takana.
– Olen levännyt nyt selvästi enemmän kuin aiemmin, karsintarajaa 192 tavoitteleva Sandblom sanoo.
Bäck ja Väyrynen ennätyskunnossa finaalijahtiin
Pituushyppääjät Kristian Bäck ja Henri Väyrynen tavoittelevat finaalipaikkaa karsinnassa, jossa tulosrajana on kahdeksan metriä. Jatkopaikka saattaa irrota 770-780 hypyillä.
Bäck on hypännyt tänä vuonna 795 ja Väyrynen 807 ja kumpikin kertoo olevansa paremmassa kunnossa kuin kertaakaan tällä kaudella.
– Tein ennätykset hiljattain kaikissa testeissä, Bäck kertoo EM-kisaa edeltäneensä kunnon tsekkauksesta, jossa juoksi 60 metriä, teki kuulanheittoja ja rojautti pituushypyssä harjoitusennätyksensä 770.
Bäck uskoo, että olympiaraja 815 on mahdollinen hyvällä hypyllä. Nyt ajatuksissa on vain yksi asia.
– Finaaliin pitäisi päästä, Bäck sanoo.
Väyrynen ponnisti jo talvella Etelä-Afrikassa 807. Sittemmin hän kilpailussa esiintynyt varmasti. Amsterdam on kuitenkin se hetki, kun kropasta pitäisi saada kaikki irti.
– Olen nyt kaikessa paremmassa kunnossa kuin kertaakaan tällä kaudella ja kuntoa on nyt vielä herkistetty näihin kisoihin, Väyrynen sanoo.
Keskiviikkona karsinnoissa kisailevat lisäksi Reetta Hurske 100 metrin aidoissa, Inga Linna ja Merja Korpela moukarissa sekä Jussi Kanervo ja Oskari Mörö 400 metrin aidoissa. Johanna Peiponen juoksee 10 000 metrin finaalissa, kun taas Nooralotta Neziri pääsi suoraan välieriin 100 metrin aidoissa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan