Suomalaisurheilija ruoskii Rion olosuhteita – ”Joka päivä löytyy jotain hajonnutta”
Sulkapalloilija Nanna Vainio pääsee Riossa tositoimiin torstaina.
Avausottelussa naisten kaksinpelissä hän kohtaa maailman ykköspelaajan espanjalaisen Carolina Marinin. Ottelu on ilmoitettu alkavan Suomen aikaan klo 17.55, mutta ottelu tulee luultavasti myöhästymään, sillä edeltävät ottelut ovat aikataulutettu todella tiukoiksi.
Vainio on viettänyt Rio De Janeirossa nyt viikon ja on päässyt nauttimaan olympialaisten tunnelmasta treenauksen ohella. Isoon kisahalliin on myös pitänyt hakea tuntumaa.
Vainion mukana Riossa on hänen henkilökohtainen valmentajansa indonesialainen Teguh Santoso, jonka kanssa hän on treenannut kaksi kertaa päivässä nilkan lievästä nyrjähdyksestä huolimatta. Vainio on myös hieman vilustunut.
– Treenit ovat kuitenkin sujuneet hyvin. Olemme treenanneet monen eri maalaisen pelaajan kanssa ja yritetty parhaamme mukaan valmistautua kisoihin, Vainio kuvailee.
Kisahalli sijaitsee aivan kisakylän vieressä ja Vainion mukaan hotellin ovelta hallin ovelle kulkee kävellen noin 10 minuuttia.
– Kaikki täällä on suurta ja mahtavaa ja myös sulkapallohalli on iso. Siellä tulee aika paljon, etenkin sivusuuntaan, joten hallissa on tullut pelattua paljon, jotta löytyisi hyvä tuntuma isoon halliin ja tuuleen. Myös kisapallot ovat aika hitaat, Vainio kuvailee.
– Vaikka kisakylässä kaikki on suurta ja upeata, niin ei täällä ole mitään hirveän hienoa. Aika huonolaatuista, sillä esimerkiksi tiistaina kun tuuli, niin täällä meinasi rakennukset hajota. Ja huoneet ovat vähän sinne päin. Joka päivä täältä löytyy jotain hajonnutta tai jotain mikä ei vaan toimi, hän harmittelee.
Omien pelien lisäksi Vainio odottaa, että pääsisi katsomaan purjehdusta ja Copacabanalle.
– Mun huonekaveri (Noora Ruskola) on purjehtija ja haluaisin päästä katsomana hänen kisaansa joku päivä. Olen myös kuullut, että Copacabanalla on hienoa ja olisi hienoa nähdä se, sillä sulkapallohalli on aika keskellä ei mitään.
Lähde: Sulkapalloliitto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”