Helsinki Roosters hankki huippupelinrakentaja Brandon Connetten
Viisi edellistä mestaruutta amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigassa voittanut Helsinki Roosters lähtee tavoittelemaan kuudetta perättäistä SM-kultaa huippupelinrakentajan johdolla. Roosters solmi tiistaina sopimuksen Brandon Connetten kanssa.
Kaudella 2016 Connette pelasi Saksan pääsarjassa Dresden Monarchissa, jossa yhdysvaltalainen rikkoi lukuisia Euroopan parhaimpana pidetyn sarjan ennätyksiä. 68 maalia heittäneen Connetten kanssa samassa joukkueessa pelasivat myös Suomen maajoukkuepelaajat Santeri Inkinen, Micky Kyei ja Sebastien Sagne.
– Brandon tuo hyökkäykseemme monipuolisuutta, Roostersin hyökkäyksen koordinaattori Mikko Koikkalainen kertoo.
– Juoksuhyökkäyksemme on vahvalla pohjalla ja nyt saamme käyttöömme vielä erittäin vahvan heittopelin.
– Euroopassa on tuskin yhtään joukkuetta, joka olisi kieltäytynyt tekemästä Connetten kanssa sopimusta, Koikkalainen jatkaa.
Pelinrakentajan omat tavoitteet kesälle 2017 ovat selvät.
– Haluan olla jatkamassa Roostersin valtakautta Suomen kentillä ja mukana koko Vaahteraliigan räjähtävimmässä hyökkäyksessä.
Connette on toinen yhdysvaltalaispelaaja Roostersin kokoonpanossa, sillä helsinkiläisseuralla oli jo aiemmin sopimus Vaahteraliigan tähdistöön valitun keskushyökkääjän Jaycen Spearsin kanssa. Vaahteraliiga-sääntöjen mukaan yhdysvaltalaisia pelaajia saa kokoonpanossa olla yhteensä kolme, ja Roosters hankkinee vielä yhden vahvistuksen puolustukseensa.
(Lähde: Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen hiihtotähteä syytetään rajusta huijauksesta – kilpakumppanin kuppi nurin: ”Miten v*tussa”
- Viivi Lehikoinen romahti – SE-nainen avautui nyt tilanteestaan
- Yle: Suomen hiihtoässältä toivottiin ”heräämistä” – sitten brutaali totuus paljastui kaikille
- Laura Arffman teki uuden aluevaltauksen – naisen look käänsi katseita
- Naisten hiihtomaajoukkueessa on räjähtämässä aikapommi – Jasmi Joensuu avasi nyt suunsa
- Suomalaisnainen täräytti mahtikaaren maailmalla – kisan jälkeen tuli karu tunnustus
- Yllättikö äkillinen rahantarve?
- Rietasta menoa – hiihtotähti ällistyi siitä, mitä todisti ladun varrella maailmancupissa
- Nyt ei kuvia kumarrella: Ylen asiantuntijalta brutaali arvio Iivo Niskasen touhusta
- Kerttu Niskanen ei salannut totuutta – sanoi ääneen karun totuuden norjalaisista
- Naisten hiihtomaajoukkueessa on räjähtämässä aikapommi – Jasmi Joensuu avasi nyt suunsa
- Kerttu Niskanen ei salannut totuutta – sanoi ääneen karun totuuden norjalaisista
- Suomalaisnainen täräytti mahtikaaren maailmalla – kisan jälkeen tuli karu tunnustus
- Rietasta menoa – hiihtotähti ällistyi siitä, mitä todisti ladun varrella maailmancupissa
- Laura Arffman teki uuden aluevaltauksen – naisen look käänsi katseita
- Likaista touhua: Toni Niemisen rakasta odotti ikävä yllätys kotona – ”Anteeksi vaimo”
- Jessie Diggins koki ikävän kohtalon – pysäyttävä päivitys
- Sami Jauhojärvi pamautti suorat sanat Iivo Niskasen käytöksestä
- Upeaa – Saga Andersson onnistui loistavasti Turussa
- No huh – IS:lle pamautettiin shokkiväite Joni Mäestä