Enni Rukajärvi taituroi toiseksi Yhdysvalloissa – ”Hyvältä tuntuu”
Enni Rukajärvi on tullut toiseksi Copperilla lasketussa big airin maailmancupin kilpailussa.
Sijoitus on Rukajärven uran paras big airin maailmancupissa. Naisten kisan voitti yhdysvaltalainen Jamie Anderson.
– Hyvältä tuntuu ja hyvä on fiilis nyt, mutta kyllä harmittaa, ettei cabatonni (caballerial 1080) ihan mennyt. Kyllä mä aion sitä tästä lähtien kisoissa toistekin yrittää. Tästä lähdenkin sitten suoraan Rukalle ja olen siellä seuraaviin kisoihin saakka tuonne tammikuun puoliväliin, Rukajärvi kommentoi.
Rukajärven temput olivat caballerial 720 ja backside 720, joilla hän keräsi pisteet 147,00. Hän yritti viimeisellä hypyllään caballerial 1080:tä ensimmäistä kertaa kisoissa, ja se oli todella lähellä onnistua. Andersonin voittotemput olivat switch backside 540 ja caballerial 720 yhteispistein 151,25
Myös miesten kisassa rikottiin ennätyksiä, kun Kalle Järvilehto ylsi uransa parhaaseen maailmancup-sijoitukseensa. Toista kauttaan A-maajoukkueessa laskeva Järvilehto oli kisassa parhaana suomalaisena kuudes. Järvilehto pysyi pystyssä jokaisen hyppynsä, vaikka osassa hypyissä hieman jäikin alastuloissa parannettavaa. Hänen temppunsa olivat backside tripla 1440 mellakka ja caballerial 1260, josta hän sai pisteet 157,25.
Roope Tonteri kaatui harvinaisesti sekä backside 1440:n ja caballerial 1260:n ja jäi finaalin yhdeksänneksi pisteillä 84,50. Miesten kisan voitti Kanadan Max Parrot. Hänen voittotemppunsa olivat frontside tripla 1440 ja backside tripla 1440, joista hän sai pisteet 188,75.
Finaalin ulkopuolelle jäivät Henna Ikola (sijoitus 20:s) ja Janne Korpi (sijoitus 36:s). Kristiina Nisula ei päässyt starttaamaan kisassa kuumeilun vuoksi.
Lähde: Lumilautaliitto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen