Marcus Sandell joutuu jättämään kauden kesken – ”Päätös erityisen vaikea”

Alppihiihtäjä Marcus Sandell on päättänyt jättää tämän kauden kesken.
Suomen alppimaajoukkueen ykköslaskija Sandell on kamppaillut selkävaivojen kanssa jo pitkään. Tämän kauden maailmancupin suurpujottelun avauksessa Itävallan Söldenissä ensimmäisen kierroksen seitsemänneksi nopein Sandell ei ole pystynyt laskemaan avauskilpailun jälkeen täysipainoisesti selkävaivojensa takia, ja on päättänyt keskittyä nyt selkänsä kuntouttamiseen.
– Olemme lääkäreiden ja valmentajien kanssa seuranneet selkäni tilannetta tarkasti, ja olen valitettavasti joutunut urani jatkon kannalta tekemään vaikean päätöksen. Minun täytyy keskeyttää tämä kausi ja keskittyä lähikuukausien aikana selkäni kuntouttamiseen lääkäreiden avustuksella, Sandell selvittää.
– Olen edelleenkin hyvänä päivänä nopea, kuten Söldenissä osoitin, ja siksi tämä päätös on erityisen vaikea. Valitettavasti en ole Söldenin jälkeen voinut laskea yhtäkään normaalia harjoituslaskua, Sandell valaisee.
Päätös mahdollisesta operaatiosta tehdään myöhemmin tässä kuussa.
– Tavoitteeni on taistella maailmancupissa suurpujottelucupin voitosta sekä arvokisoissa mitaleista, ja olen urani aikana todistanut, että tämä on mahdollista. Se tosin vaatii, että olen täydessä kunnossa. Lääkärit näkevät, että mahdollisuuteni kuntoutua ovat hyvät. Haluan vielä jatkaa uraani ainakin vuoden 2022 olympialaisiin asti ja tulen tekemään kaikkeni, niin kuin tähänkin asti, jotta voisin saavuttaa tavoitteeni, Sandell toteaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Se on loma – Suvi Minkkinen julkaisi upean kuvan
- Tästä ei hiiskuttu – koko karu totuus Frida Karlssonista paljastui nyt
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Robert Helenius teki uuden aluevaltauksen – ällistyi ihmisten reaktioista
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”