Pistepörssin kärkinimi valittiin Salibandyliigan kuukauden pelaajaksi
Salibandyliigan marraskuun pelaajaksi eli Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä Nokian KrP:n hyökkääjätähti Henri Johansson! Kohti liigan kaikkien aikojen pisteykkösen asemaa jyräävä Johansson takoi ”Näätien” marraskuun kolmessa ottelussa ihanat tehot 6+3.
Johansson johtaa Salibandyliigan tämän kauden pistepörssiä 12 otteluin saldolla 23+11=34. Urallaan niin miesten kuin nuortenkin MM-kultaa juhlinut tarkka-ampuja on uransa 369 liigaottelussa tehtaillut hurjat tehot 434+323=757. Hän on enää viiden pisteen päässä liigan kaikkien aikojen tehomiehestä Mikko Kohosesta.
Naisten Salibandyliigan kuukauden pelaajaksi valitsi maajoukkueen valmennustiimi SB-Pron hyökkääjä Karoliina Kujalan. Liigakakkosina komeilevat nurmijärveläiset voittivat marraskuun kaikki kolme otteluaan, ja jokaisessa niistä työllisti pöytäkirjanpitäjiä Kujala.
Hän laukoi marraskuussa viisi liigamaalia ja syötti kolme. Kujala ehti marraskuussa myös edustaa Suomea neljän maan EFT-turnauksessa Sveitsin Schaffhausenissa, jossa hän teki kolme maalia ja syötti yhden.
Divarin kuukauden pelaaja valittiin perinteisesti sarjan valmentajien äänestyksellä, ja lokakuussa joukosta erottui Loviisan Torin hyökkääjä Jonas Hällfors. Hän oli isossa roolissa, kun kuukauden aikana kuusi ottelua urakoinut Tor nousi sarjataulukossa jo neljänneksi. Jonas Hällforsin omat tehot marraskuun otteluissa olivat 8+1.
Illoista isoin nähtiin 5-4-kotivoitossa Josbasta, kun Hällfors iski joukkueensa maaleista neljä kruunaten rupeamansa jatkoaikaosumalla.
Lähde: Floorball.fi
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen