Joka vuosi mäkihypyn huipulle pulpahtelee uusia nuoria kykyjä, joista suuri yleisö ei ole koskaan ennen kuullutkaan. Heillä on ollut jo vuosikausia ainakin yksi yhteinen nimittäjä: he eivät ole suomalaisia.

On suorastaan hämmästyttävää, että meillä ei saada nuoria lahjakkuuksia kehittymään lainkaan. Viime vuodet on puhuttu paljon Andreas Alamommosta ja Niko Kytösahosta, mutta missä he ovat? Eivät ainakaan maailmancupeissa. Molempien kehitys on jämähtänyt syystä tai toisesta paikoilleen.

Toki Kytösaho on vasta 16-vutoias ja Alamommo 17, saman ikäisiä hyppääjiä näkyy maailmancupissa säännöllisesti – mutta annetaan pojille rauha ja aikaa kehittyä.

Suomen maajoukkue on joka tapauksessa ikääntymässä ja happanemassa käsiin. Pari vuotta sitten Lauri Asikainen siirtyi yhdistetystä mäkeen, ja alkuun tulokset olivat erinomaisia. Ne ovat kuitenkin pudonneet tasaisesti vaihdoksen jälkeen.

2014 Asikainen oli vakiojäsen maailmancupin TOP10:ssä, nyt hän oli Rukan avauksessa 47:s – ja koko viime kausikin meni päin mäntyä.

Mäkimiesten päävalmentajaksi hankittiin Itävallasta Andreas Mitter. Hänen päätavoitteensa on ollut saada suomalaisten tekniikka nykyaikaisten vaatimusten tasolle. Ei urakka helppo ole. Ainakaan vielä näköpiirissä ei ole ollut toivon pilkahdustakaan. Jarkko Määttä väläytti ohuesti Klingenthalin karsinnassa seitsemännellä sijallaan, mutta kilpailu menikin sitten jo poskelleen.

Ja lauantaina Lillehammerissa nähtiin taas kerran totaalinen katastrofi. Ville Larinto oli karsinnan 41:s ja Janne Ahonen 50:s. Kumpikaan ei selvinnyt edes kilpailuun mukaan. Larinnon hyppy oli 36,5 ja Ahosen 47 metriä lyhyempi kuin karsinnan voittajan.

Miten tämä voi olla edes mahdollista? Miten koko hieno ja perinteinen laji on saatu poljetuksi näin suohon? Vanhat eivät enää osaa hypätä ja nuoret polkevat paikallaan.

Paitsi mäkihypylle, tilanne tekee pahasti hallaa Lahden MM-hiihtojen budjetille. Jos mäessä ei ole odotettavissa yhtään mitään, jää tuhansia lippuja myymättä.

LAURI HOLLO