Suomen mäkihypyn päävalmentajana 2010-2014 toiminut Pekka Niemelä ei ihmettele, miksi suomalaisilla menee nyt mäessä täysin päin honkia. Hän on tiennyt sen jo pitkään.

Tämän kauden maailmancup on alkanut poikkeuksellisen murheellisesti. Kasassa on tässä vaiheessa henkilökohtaisista kilpailuista kahdeksan maailmancupin pistettä: tasaisen vauhdin taulukolla se tarkoittaa, että niitä tulee kauden aikana nippa nappa 30. Jo viime vuoden kuviteltiin olleen pohjanoteeraus, kun pisteitä tuli 56.

Mäkiviikon tilanne on kaamea, kun mukaan saatiin ainoastaan kaksi hyppääjää, kokematon Antti Aalto sekä Jarkko Määttä. Avauskilpailussa Määttä pääsi mukaan karsinnasta, mutta oli 48:s. Aalto jämähti karsintaan. Uudenvuodenpäivän kilpailuun molemmat sentään pääsivät mukaan.

Mitä sanot mäkiviikosta, Pekka Niemelä?

– Antti Aallon valinta oli perusteltua, tuli mäkiviikolla menestystä tai ei. Aallolla on monta hyvää Continental Cupin kisaa takana ja positiivinen kierre menossa. Mäkiviikko voi olla reipas askel monellekin, mutta juuri nyt Aallolla on selvästi parhaat tuoreet tulokset suomalaisittain, ja joukkuetta on hyvä tuulettaa välillä. Olen nähnyt Aallon muutamia hyppyjä ja siellä on ihan lupaavaa tekniikkaa, Niemelä sanoo.

– Määttä on ollut selvästi Suomen paras tämän kauden ajan. Mäkiviikko kokonasuutena näyttää joukkueiden mittasuhteet ja myös sen, missä Määttä menee kansainvälisessä vertailussa.

Alku ei ollut häävi, mutta vielä on kisoja jäljellä.

Turhaan väittelyyn tuhottu monta vuotta

Niemelä toimii parhaillaan Turkissa erittäin mielenkiintoisessa talvilajien ja mäkihypyn projektissa. Hän seuraa myös suomalaista mäkihyppyä, minkä ehtii.

Mitä mieltä olet siitä, että ensi kertaa historiassa Suomeen otettiin ulkomainen päävalmentaja, itävaltalainen Andreas Mitter?

– Niin, eihän hänellä ole juuri kokemusta maailmancupien kiertämisestä tai arvokisoista. Mutta varmaan oli ihan hyvä tähän kohtaan kokeilla erilaista vaihtoehtoa.

Mistä johtuu suomalaisen kansallislajin totaalinen romahdus?

– Toivon Suomen mäkihypylle hyvää. Yhdestä asiasta olen kuitenkin ollut jo monta vuotta hyvin hämilläni Suomen mäkihypyn puolesta; uskottavuutta on yritetty rakentaa (tai tuhota) yksittäisten päävalmentajien vaihdoksilla tai nimillä, eikä aktiivisesti ole lähdetty rakentamaan uskottavuutta nostamalla uutta sukupolvea alhaalta ylös.

Mistä tämä johtuu, miksi näin on toimittu?

– Juupas-eipäs -taistelukenttään on tuhlattu monta upeaa vuotta. Esimerkiksi Saksassa 2000-luvun alun taantuman aikaan lähdettiin määrätietoisesti rakentamaan alhaalta ylös, ja se onnistui. Nyt heillä on vahva tilanne ja oppi tuosta. Tuskin he ihan heti notkahtavat uudelleen.

– Suomen ongelmana oli vuosia puhumisen kulttuuri tekemisen kulttuurin sijaan.

Mitä tarkoitat tuolla tarkalleen?

– Mielikuvilla ja ylimmän maajoukkuetason valmentajavaihdoksilla on yritetty ylläpitää uskottavuutta sponsoreille ja mediaan, kun ne voimavarat olisi pitänyt suunnata ennen muuta uuden sukupolven nostamiseen, ja toisekseen huipulla olevien jalostamiseen. Nämä eivät kuitenkaan saisi olla millään tavalla kilpailevia keskenään. Jos on rahapula, niin kumpaakin on ehkäpä sitten hoidettu hieman vaillinaisesti.

– Suomalainen mäkihyppy ei ole pystynyt uusiutumaan ja vetämään puoleensa nuoria.

Rahakin ratkaisee

Paljon puhutaan rahan merkityksestä urheilussa, meillähän yritettiin kansalaistalkoillakin kerätä rahaa mäkimiehille, mutta pieleen meni.

– Talouden negatiivinen kehitys on näkynyt mäessä jo viimeisen 15 vuoden ajan. Budjetin reilu puoliintuminen samalla aikakaudella, kun kilpailijamaat ovat tuplanneet tai triplanneet budjettinsa ei voi toimia. Vuonna 2000 olimme Norjan kanssa samassa tilanteessa budjetin suhteen, mutta sitten Norja tuplasi budjettinsa.

– Dramaattista on se, että kun 2000-luvulla mäkihyppy ammattimaistui vahvasti maailmalla, niin samaan aikaan Suomessa tie vietti talouden osalta alaspäin. Rahan merkitystä ei pidä väheksyä. Rahalla ylläpidetään koko toimintaa. Kun se puoliintuu, niin puoliintuu toimintakin.

Mutta ei kai raha kaikkea ratkaise, varmasti pieleen on mennyt moni muukin asia.

– 2000 luvun alussa meillä oli erittäin vahva sukupolvi ja A-maajoukkueessa noin kuusi aika lailla vakiohyppääjää. Takana olevat potentiaaliset hyppääjät eivät päässeet maailmancupiin vuosiin, kun kärki oli niin vahva ja vaihtumaton. Maailmancupin ulkopuolella killuminen merkitsee Suomessa, että urheilijan tulotaso on nolla, monen motivaatio alkoi tuolloin pettää ja kiinnostuksen kohteet muuttumaan.

– Vuonna 2007 lopetettiin B-maajoukkue, ja hiljalleen myös maailmancupin alla olevien Continental Cupin ja FIS cupin kiertäminen. Tästä seurasi, että A-maajoukkueen takana olevan sukupolven urakehitys pysähtyi. Missään muualla huippumaissa ei ole nähty näin radikaalia toimenpidettä. Eli kun menee menestyksellisesti huippuhyvin, niin lopetetaan uuteen sukupolveen panostaminen.

Millaisista askelmerkeistä itse pääsit aloittamaan päävalmentajana 2010?

– Tulin päävalmentajaksi 2010 keväällä tilanteeseen, jossa tämä kaikki oli jo nähtävillä, mutta johto tai kukaan muu ei sitä halunnut kenellekään valottaa. He jatkoivat uskoen, että tähän asti tällainen toiminta on riittänyt, ja tästä eteenpäinkin saisi riittää. He vain toivoivat, että jostakin putkahtaisi uusi Janne Ahonen, Niemelä paaluttaa.

– Tavallaan sellainen tulikin, hän oli Ville Larinto. Mutta mutta 2010-2011 usean alkukauden palkintopallipaikan ja voitonkin jälkeen Ville loukkaantui kaksi kertaa vaikeasti. Sieltä takaisin tuleminen ei ole ollut helppoa.

– 2010 luvun alussa uran loppuvaiheeseen ajautuneet A-maajoukkueen kantavat urheilijat Matti Hautamäki, Harri Olli ja Janne Ahonen lopettivat, myöhemmin kaksi heistä teki toki comebackin.

– Samalla osa superhyvistä urheilijoista kuten Larinto ja Janne Happonen ajautuivat vaikeisiin vammakierteisiin.

Kuinka tehdään kokonaan uusi alku?

Kun kaikki romahti, se oli varmasti koko kansakunnalle valtava pettymys ja sait päävalmentajanakin varmasti osasi ”kunniasta”?

– Tässä kohdassa suomalaisille katsojille ja medialle odottamaton tapahtui, menestys tippui nopeasti. Miten kukaan lajia kauempaa seuraava olisi voinut sitä ymmärtää? Kukaan ei ollut kertonut taustoja ja faktoja tapahtuneelle, tärkeämpää oli ollut pitää uskottavuutta yllä mielikuvilla. Kunhan joku pärjää, niin kaikki hyvin. Samaan aikaan muualla maailmassa panostettiin systemaattisesti mäkihypyn tasoon.

Miten itse reagoit tilanteeseen?

– Yritin tehdä parhaani analysoidakseni tilanteen sekä medialle että mäkikentälle, mutta se koettiin maajoukkueen henkilöstöä lukuun ottamatta selittelyksi ja puukkoa tuli joka suunnasta. Julkista tukea oli olemattomasti. Tahtoa oli itselläni kuitenkin vielä vääntää loppukauteni hyvin, ja 2014 saavutettiin vielä maailmancupin osakisavoitto ja monta muuta hyvää MC-kisaa, olympialaisissakin haastettiin kärkisijoista. Viimeisen kauteni maailmancupin pisteet eivät olleet korkeat, mutta nykyvalossa ne olisivat kelvanneet varsin hyvin pitkälle tulevaankin.

Kukaan ei liene eri mieltä siitä, että nyt näyttää enemmän kuin erittäin pahalta. Mitä tulevaisuudessa pitää tehdä, että kurssi saadaan kääntymään?

– Toivottavasti nyt suunta olisi parempi. Kauden MC-pisteet eivät anna siitä kyllä mitään signaalia, mutta muutaman nuoren haastajan suorituksissa olen nähnyt potentiaalia. Ja vanhemmissakin on muutama, jotka voisivat vielä saada kurssin kääntymään. Lahden MM-kisojen jälkeen tarvittaisiin kunnollinen panostus uuden sukupolven nostamiseen, muuten mikään ei muutu.

– Suomen kannalta on vielä yksi iso haaste. Hiihtoliitossa mäkihypyn budjetti rakentuu sponsorituoton varaan, budjetti on riippuvainen menestyksestä ja näkyvyydestä. Jos kumpikin puuttuu, on luonnollisesti riskinä, että tuotto edelleen tippuu. Voi tulla tilanne eteen, josta alkaa olla hyvin vaikea tehdä kansainväliset vaatimukset täyttävää toimintaa.

– Mutta tästäkin syystä koskaan ei ole liian myöhäistä panostaa nuoriin.

LAURI HOLLO

Aiheet Aalto Antti Artikkelit Haastattelut Määttä Jarkko Mäkihyppy Niemelä Pekka Talviurheilu