Ilkka Tuomisto seitsemänneksi MM-kisojen päätösmatkalla – ”Ei tullut oikein mitään”
Parahiihtäjä Ilkka Tuomisto oli paras suomalainen sunnuntaina päättämällä lajin MM-kisat Saksan Finsteraussa seitsemänteen sijaan pystyhiihtäjien keskimatkalla.
Tuomisto sivakoi parahiihdon MM-kisojen pystyhiihtäjien päätösmatkalla seitsemänneksi. Suomalaisen etenkin alku keskimatkalla oli hyvä, mutta muutamien kilometrien jälkeen Tuomiston matkaan tuli mutkia.
– Alkuun oli hyvää kyytiä, mutta kolmen – neljän kilometrin kohdalla alkoi säären etuosa puutua, eikä hiihdosta oikein tullut mitään. Todennäköisesti sijoitus ei olisi juuri parantunut, kun ero seuraavaan oli kuitenkin sen verran iso, suomalainen summasi.
Tuomisto otti torstaina Saksan laduilla MM-hopeaa. Kaikkiaan viikko on sujunut mallikkaasti, joka antaakin hyvää potkua kohti loppukautta.
– Hyvä viikko kuitenkin kokonaisuudessaan ja oma kulku oli hyvällä mallilla, sekä huollon puolelta onnistuttiin erinomaisesti viikon aikana. Maailmancupin kisat jatkuvat vielä maaliskuussa Etelä-Koreassa ja Japanissa, josta lähdetään hakemaan hyviä hiihtoja kokonaiskilpailun osalta, suomalainen tiivisti menneen sekä valotti jo tulevaisuuden suunnitelmiaan.
Keväästä tulee Tuomiston osalta juurikin maailmancupissa jännittävä.
– Kakkossija olisi vielä mahdollista ottaa. Tällä hetkellä olen kolmantena 29 pistettä perässä kakkossijaa.
Päätöspäivän muista suomalaisista kelkkahiihtäjä Sini Pyy oli kilpailussaan 10:s, näkövammaisissa Inkki Inola ja Rudolf Klemetti puolestaan päätyivät peräkkäisille sijoille 18 ja 19.
Lähde: Hiihtoliitto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään