Ari-Pekka Liukkonen voitti Yhdysvalloissa – viisinkertainen olympiavoittaja jäi taakse!
Suomalaisuimarit Ari-Pekka Liukkonen ja Matias Koski nähtiin Arena Pro Swim Seriesin osakilpailun A-finaaleissa perjantaiyönä Arizonan Mesassa. Liukkonen nappasi komean voiton lähes Suomen ennätyksellä.
Liukkonen otti osaa Yhdysvaltain GP-sarjan uinteihin Arizonan Mesassa. Lauantain vastaisena yönä hän voitti päämatkansa 50 metrin vapaauinnin lähes Suomen ennätysajalla 21,94. Kakkoseksi jäi Yhdysvaltain viisinkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari Nathan Adrian, joka ui aikaan 22,25.
Adrian pitää hallussaan Amerikan ennätystä 21,37 vuodelta 2015. Finaali vilisi kovia kansainvälisen tason nimiä. Kolmas oli Uuden-Seelannin Daniel Hunter (22,53).
Liukkoselle 21,94 on hänen uransa kolmanneksi paras tulos. Hänen SE-tulos on vain kaksi sadasosaa parempi viime kevään EM-uinneista. 21,93 hän on kellottanut EM-pronssiuinnissaan kesällä 2014.
Koski sijoittui 200 metrin vapaan neljänneksi ajalla 1.50,36. Hän jäi miteleilta 0,77 sekuntia, mutta tarjolla oli paljon enemmänkin. Voiton vei Trinidad ja Tobagon Dylan Carten tuloksella 1.48,45, mikä on lähes puolitoista sekuntia Matias Kosken SE-tulosta heikompi.
Lähde: Suomen Uimaliitto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Riitta-Liisa Roponen palasi kisoihin – esitti mykistävän näytöksen
- Vähäpukeinen video hiihtotähdestä kuohuttaa – ”Ylitti rajan”
- Kaisa Mäkäräinen kirjoitti ”laturaivosta” hurjan hiihtolenkin jälkeen
- Miestoimittajalta ikävä henkilökohtainen kysymys Jessie Digginsille – nainen antoi palaa
- Valitettava totuus Iivo Niskasen tilanteesta paljastui
- Kerttu Niskaselta poikkeuksellinen ulostulo – ”Rakastan näitä miehiä”
- Karu tieto: Hiihdon maailmantähti ulos MM-kisoista
- Hiihdon maailmancup -kisat jatkavat Viaplayssa – uusi sopimus vuoteen 2030
- Kohta mennään: Mari Eder tekee uuden aluevaltauksen
- Suomalainen yleisurheilija pulahti uima-altaaseen – tämä näky villitsi: ”Siis aivan upeaa”
- Se oli siinä: Therese Johaug vahvisti nyt asian – ”Se on surullista”
- Kilpasiskolta ikävä viesti Kerttu Niskasen menestyksestä
- Kerttu Niskasen mieheltä ikävää vihjailua Krista Pärmäkoskesta
- Krista Pärmäkoski löi nyrkin pöytään – laukoi selvää tekstiä IS:lle
- Sara Lappalainen vaihtaa lajia – tässä on SE-naisen aluevaltaus
- Voi ei: Suomen hiihtoässältä valitettava tilannepäivitys
- Suomalainen yleisurheilija pulahti uima-altaaseen – tämä näky villitsi: ”Siis aivan upeaa”
- Eronnut Jasmi Joensuu puhui suunsa puhtaaksi Tour de Skin jälkeen
- Lotta Haralalle haastaja? Suomalaiselta pika-aiturilta älytön ennätysparannus
- IL:lle valitettava tieto Perttu Hyvärisestä – tätä ei olisi toivottu