Harri Pirisen kommentti: Suuria suomalaisia lentopalloilijoita

Se tuli melko yllättäen.

Katsellessani helatorstaina presidentti Mauno Koiviston hautajaisia huomasin yhtäkkiä joutuvani kakistelemaan palaa kurkustani ihan tosissani. Syynä olivat tasavallan presidentin Sauli Niinistön kauniit ja arvokkaat sanat ex-presidentistä ja tämän puolisosta Tellervo Koivistosta. Mutta osasyynsä oli myös vallitsevilla olosuhteilla.

Olin 4-vuotias, kun Koivisto ensimmäisen kerran vuoden 1981 lopulla otti presidentin tehtävät hoitaakseen sairastuneelta Urho Kekkoselta. Koiviston virkakauden lopussa olin 17-vuotias. En siis muista Koiviston teoista tai tämän harjoittamasta politiikasta juuri mitään. Vahvin muistikuvani Koivistosta on, että mummoni usein kehui presidenttiä. Koiviston täytyi siis olla hyvä mies ja presidentti.

Nyt istuin kesämökillämme nojatuolissa, ihan samoilla sijoilla, joilla vuonna 2004 edesmennyt mummo aina tapasi istua. Samalla mökillä muistan myös 9-vuotiaana kuulleeni aikuisten mielestä järisyttävän uutisen 1986: Kekkonen oli kuollut.

Nyt yritin vuorostani kertoa 2-, 6- ja 7-vuotiaille pojilleni, mikä mies Koivisto oli ja miksi hänen hautajaisensa olivat niin iso tapahtuma. Ehkä hekin reilun 30 vuoden kuluttua muistavat.

***

Koivisto oli paitsi viisas ja hieno mies, suuri valtiomies ja myös urheilumies. Kuten kaikki tietävät, erityisesti lentopallo oli hänen sydäntään lähellä.

Jotain symboliikkaa saattoi nähdä siinä, että Koiviston hautajaisten juuri päätyttyä Suomen lentopallomaajoukkue murjoi Pohjois-Irlannista yhden kaikkien aikojen selvimmistä MM-karsintavoitoistaan.

Koiviston presidenttikauden aikana lentopallo oli se peli, jota kylien ja kaupunginosien äijäporukat kokoontuivat pelailemaan. Sählyä ei vielä Suomessa juuri tunnettu, ja koripallo oli monille kuntoliikkujille liian vaikea laji. Lentopalloa läpsittiin sisä- ja ulkokentillä lähes kaikkialla. Muistan itsekin viettäneeni lukuisia iltoja isäni matkassa kylämme miesporukan ”treenejä” seuraten.

Vaikuttiko Koiviston laji-innostus jotenkin lentopallon suosioon? Varmasti jonkin verran. Vaikuttiko tämä lentopallon tason nousuun Suomessa? Kenties ihan vähän.

Koivisto oli ja on eittämättä Suomen tunnetuin lentopalloilija, mutta hänen suora vaikutuksensa Suomen lentopalloon tai urheiluun ylipäätään ei ollut valtaisa. Päinvastoin hän joskus jopa pohti, pitäisikö kansallistunnuksista kuten lipuista ja kansallislauluista luopua urheilussa kokonaan. Jatkosodassa hän oli saanut kansallissymboleista ja nationalistisesta ajattelusta tarpeekseen.

Mutta olisi suotavaa, että Suomen urheilussa – ja maassa ylipäätään – ymmärrettäisiin pitää kiinni Koiviston jättämästä henkisestä perinnöstä. On erinomaista, että moni Koiviston ”fundeeraustuokioiden” seurauksena syntyneistä viisaista sanonnoista on presidentin kuoleman jälkeen nostettu esiin. Kenties paras ja tärkein niistä on Koiviston kuolinilmoituksessakin julkaistu ajatelma.

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki siteerasi tätä ajatusta vajaa viikko sitten jääkiekon MM-kisojen päätyttyä. Tämän ajatuksen ja asenteen soisi leviävän Suomen urheilussa laajemminkin. Ja ilahduttavan paljon se on viime vuosina levinnytkin, kiitos esimerkiksi Marjamäen, tämän kollegan ja tärkeän juttukumppani Tuomas Sammelvuon ja heidän kaltaistensa valmentajien. Ajatus nimittäin sisältää monta viisautta. Nykyinen suomalainen valmentaja- ja urheilijasukupolvi on ymmärtänyt positiivisen ajattelun merkityksen. Kannattaa uskoa hyvään, niin todennäköisemmin hyviä asioita myös tapahtuu.

Sen verran tunnen Marjamäkeä ja Sammelvuota, että tiedän heidän myös toteuttavan ajatusta käytännön toiminnassaan. Ja se näkyy heidän valmentamiensa joukkueiden ilmapiirissä.

Lentopallomaajoukkue pelaa viikonloppuna tärkeät MM-karsintaottelut Espanjaa ja Tshekkiä vastaan. Jostakin syystä itselläni on vahva tunne, että ”kaikki käy hyvin”.

Sen jälkeen Suomen tunnetuin lentopalloilijakin olisi varmasti hyvin mielissään.