Olympiapurjehduksen EM-kisat ovella – tässä Suomen kisamiehistö!

Olympiapurjehduksen RS:X- ja Finnjolla-luokkien Euroopan mestaruuksista kamppaillaan maanantaista alkaen Ranskan Marseillessa.
Suomea edustavat purjelautailussa Lontoon olympiamitalisti Tuuli Petäjä-Sirén ja Finnjollassa maajoukkuekonkari Tapio Nirkko sekä nuoret haastajat Oskari Muhonen, Mikael Hyryläinen ja Waltteri Moisio.
– Olen treenannut Marseillessa yhteensä kaksi viikkoa ja pidän paikasta kovasti. Valmentajien järjestämässä 30 purjelautailijan kisassa olin neljäs, joten minulla on hyvä fiilis aloittaa kilpailu, Petäjä-Sirén sanoo.
– On hauska kilpailla vaihteeksi kovatuulisissa olosuhteissa, sillä viime vuosien arvokilpailut on ratkottu keveämmissä tuulissa. Se voi pistää tulospakkaa sekaisin.
Nirkko on kilpaillut Rion olympialaisten jälkeen vasta kaksi kertaa; Palma de Mallorcan Eurosaf-regatassa ja Hycres’in maailmancupissa.
– Talven irtiotto vesiharjoittelusta näkyy vielä radalla, mutta tuntuma kilpailemiseen on palautunut aika hyvin. Haen ehdottomasti paikkaa finaalilähtöön eli viiden parhaan joukkoon. Siinä kaikki onkin mahdollista, kun mitalit jaetaan kerrasta poikki -formaatilla, Nirkko kertoo.
Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Karu totuus selvisi: Krista Pärmäkosken tilanteesta paljastus
- Onko tässä mitään järkeä? Annimari Korte tekee uuden aluevaltauksen
- Wilma Murto jakoi tärkeän viestin ihmisille
- Eveliina Määttänen ällistyi siitä, mitä hänelle sanottiin ennen kilpailua
- Anne Kyllönen esitti aivan mykistävää ylivoimaa hiihtoladulla
- Lähtikö nyt lapasesta? Suomen hiihtomiehet juhlivat railakkaasti Ylläksellä
- Lempi leiskuu – hiihtotähdet hempeilivät keväisessä kuvassa
- Juhlat loppuivat lyhyeen – Silja Kososelle shokkiuutinen
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Onko tässä mitään järkeä? Annimari Korte tekee uuden aluevaltauksen
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Anne Kyllönen esitti aivan mykistävää ylivoimaa hiihtoladulla
- Korkki aukesi: Krista Pärmäkoski jakoi melkoisen bilekuvan
- Lähtikö nyt lapasesta? Suomen hiihtomiehet juhlivat railakkaasti Ylläksellä
- Karu totuus selvisi: Krista Pärmäkosken tilanteesta paljastus
- Tyrmäys: Näin Robert Heleniukselle nyt kävi
- Lempi leiskuu – hiihtotähdet hempeilivät keväisessä kuvassa