Agentuuri vaatii UFC-tähdeltä miljoonakorvausta – palkkiot maksamatta

Yhdysvaltojen Dallasissa toimiva agentuuri, The Ballengee Group, on nostanut siviilikanteen UFC-tähti Nate Diazia vastaan kertoo ESPN.
Ballengee Groupin mukaan Diaz ei ole maksanut yhtiölle sen palveluista, joihin kuuluivat muun muassa rahakkaiden Conor McGregor -otteluiden järjestäminen.
Dallasilaisagentuuri hakee Diazilta yli miljoonan dollarin korvauksia.
Siviilikanteessa lukee, että Ballenger Group toimi Diazin agenttina vuodesta 2014 eteenpäin ja neuvotteli neljä ottelua hänen puolestaan.
Ballenger Groupin asianajaja, Jason Friedman, kertoi ESPN:lle, että Diaz lopetti yhteistyönsä agentuurin kanssa vuoden 2016 heinäkuussa, kuukausi ennen toista ottelua McGregoria vastaan. Diaz tienasi kyseisestä ottelusta 2 miljoonaa dollaria (noin 1,8 miljoonaa euroa).
– Diazin ja McGregorin välinen ottelu oli yksi kaikkien aikojen tuottavimmista taistoista. The Ballengee Group neuvotteli sen diilin Natelle. Hän jätti heidät alttarille. The Ballengee Group järjesti hänelle show’n ja hän jätti heidät alttarille, sanoi Friedman.
– The Ballengee Group yritti useasti selvitellä asiaa, mutta Diaz ja hänen leirinsä torjuivat heidät tylysti.
Diazin tiedottaja, Zach Rosenfield, ei ole suostunut kommentoimaan tilannetta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Hiihtotähti Jasmi Joensuulta yllättävä veto
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista