Beach volleyn EM-kisat käyntiin – suomalaismiehet harvinaisessa tilanteessa

Keskiviikkona Latviassa alkavissa beach volleyn EM-kisoissa nähdään suomalaisittain ennätysosanotto.
Jurmalan upeissa maisemissa loppuviikolla järjestettävään EM-lopputurnaukseen selviytyi peräti neljä suomalaisparia. Viimeisen vuosikymmenen aikana aikuisten arvokisamenestyksestä ovat vastanneet naiset.
Nyt Euroopan mantereen paremmuudesta taistelee myös miesten ykkösparimme Pekka Piippo / Jyrki Nurminen.
– Tulossa on varmasti ikimuistoiset kisat. Hienoa päästä vihdoin arvokisoihin – seitsemän vuotta on tullut jo Suomen kentillä pelattua. Keskiviikkona lähdetään kaatamaan Itävallan paria ja sitten haastetaan kahta kovaa puolalaiskaksikkoa. Tavoitteena on päästä alkulohkosta jatkoon, Nurminen sanailee.
Naisistamme mukana EM-kisoissa ovat tuoreet Suomen mestarit Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen sekä Ida Sinisalo / Niina Ahtiainen ja Riikka Lehtonen / Nette Tuominen.
Lahti-Liukkoselle Jurmalan turnaus on jo viides aikuisten EM-tasolla, mutta tähän mennessä jokainen finaaliturnaus on päättynyt alkulohkoon. Nyt mietitäänkin enemmän itse peliä kuin lopputulosta.
– Yhteispeli Anniinan kanssa on sujunut tällä kaudella todella hyvin, joten luottavaisin mielin kisoihin lähdetään. Ensimmäinen tavoite on päästä lohkosta jatkoon, mutta eletään hetkessä ja pelataan pallo kerrallaan. Nautitaan kentällä – sitä kautta se menestyskin sitten tulee, Lahti-Liukkonen uskoo.
Molemmissa sarjoissa 32 paria on jaettu kahdeksaan neljän joukkueen alkulohkoon, joista kolme parasta etenee pudotuspeleihin.
– Odotan, että EM-kisoissa suomalaispareja nähdään kentällä myös alkulohkojen jälkeen. Toki se on haastavaa, mutta tällä tasolla ei pidäkään olla helppoja pelejä. Jokainen ottelu on pysyttävä pelaamaan hyvällä tasolla, päävalmentaja Kai Liukkonen näkee.
Alkulohkojen ottelut pelataan keskiviikkona ja torstaina. Lohkoykköset aloittavat 24 joukkueen pudotuspelikaavion suoraan sen toiselta kierrokselta. Välierät ja mitaliottelut pelataan lauantaina ja sunnuntaina.
Kautta aikojen paras suomalaissijoitus aikuisten EM-kisoissa on Emilia ja Erika Nyströmin pronssimitali Berliinistä vuonna 2010. Edellisen kerran suomalaismiehet pelasivat EM-hiekalla vuonna 1993. Tuolloin Janne Pulkkinen ja Petri Sainio sijoittuivat Espanjan Almeriassa yhdeksänneksi.
Lähde: Lentopalloliitto
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Juhlat loppuivat lyhyeen – Silja Kososelle shokkiuutinen
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli