10 000 metrillä ylivoimaiseen maailmanmestaruuteen juossut Etiopian Almaz Ayana otti ohjat myös naisten 5000 metrillä Lontoon MM-yleisurheilussa. Tuplamestaria hänestä ei kuitenkaan tullut.

Hitaan alun jälkeen Ayana lähti kiristämään, ensimmäinen kilometri hölkättiin 3.18. Sen jälkeen Ayana veti kilometrin 2.49 ja toisen 2.51, kaikki muut paitsi Kenian Hellen Obiri jäivät jo liki 100 metriä. Neljäs kilometri meni 2.52, Obiri roikkui edelleen sitkeästi mukana. Hän yritti mennä kärkeen 650 metriä ennen maalia, mutta Ayana kiristi, eikä päästänyt kenialaista kärkeen. Viimeinen kierros juostiin minuuttiin ja viimeinen kilometri alle 2.45. Obiri karkasi 250 metriä ennen maalia ja murskasi Ayanan haaveet tuplamestaruudesta.

Loppuaika oli 14.34,86, Ayana jäi peräti viisi sekuntia. Hollannin Sifan Hassan nappasi pronssin ajalla 14.42,73. Viimeiset neljä kilometriä juostiin selkeästi kovempaa, mitä lajin ME on, joten vauhti oli todella hurja.

Ayana voitti 10 000 metriä myös Rion olympialaissa, missä hän juoksi ME-ajan 29.17,45, mutta hän jäi sielläkin 5000 metrillä kolmanneksi.