Ei siitä mihinkään pääse.

Antti Siltala on Äijä. Oikea äijien Äijä.

Pohjois-Savon laitamailla Vieremällä syntynyt ja kasvanut, sieltä 16-vuotiaana Kuortaneelle muuttanut, sittemmin Euroopan ja puoli maailmaa retkillään valloittaneen Siltalan kuva voisi komistaa ensyklopediaa kohdassa ”Suomalainen mies”.

Löytyykö voimaa? Kuin pienestä kylästä. Taistelutahtoa? Vaikka muille jakaa. Sisua? Kysyttekin.

Kysykää vaikka virolaisilta.

Kun Siltala eilisen EM-kisojen avausottelun viidennessä erässä moukaroi kolmen metrin viivan takaa kenttään Suomen 10–7-johtopisteen, homma oli selvä. Lopun olisi voinut jättää pelaamatta. Eikä siitä enää peliä tullutkaan.

Moukarinsa heilahduksen jälkeen Siltala huusi ja tanssi – kyllä, suomalaisen miehen perikuva tanssi urheilukentällä – niin villisti, että verkon toisella puolella tapahtumaa hämmästelleillä virolaisilla muljahti vatsassa.

Hullu tuo suomalainen, virolaiset todennäköisesti ajattelivat.

* * *

Siitä on vajaa vuosi.

Viime syyskuun 24. päivänä istuimme hyvän ystäväni, Suomen parhaan urheilukirjoittajan Mitri Pakkasen kanssa Helsingin vanhan jäähallin ylimmällä rivillä katsomassa EM-karsintaottelua Suomi–Portugali.

Olimme kumpikin tahoillamme jo aiemmin ajatelleet samaa: Antti Siltalassa on jotakin poikkeuksellista.

Se olemuksen jylhyys, se alkukantainen energia ja jopa raivo, jolla Siltala kentällä esiintyy, se tinkimättömyys, jolla Siltala ammattiinsa kokonaisuutena ja yhteen peliin suhtautuu, oli tehnyt meihin kumpaankin suuren vaikutuksen.

Aloimme miettiä sanaa tai termiä, joka kiteyttäisi Antti Siltalan.

Mietimme Elovena-tyttöä, tuota suomalaisen naiseuden symbolia. Halusimme keksiä maskuliinisen vastineen tälle.

Kuvitelkaa nyt. Kuka tai mikä sopisi täydellisemmin kaurapellolla keimailevan Elovena-tytön vierelle kuin Antti Siltalan figuuri nojaamassa ylävartalo paljaana heinähankoon?

Ajatus alkoi kehittyä kuin itsestään. Elovena, kaura, puuro, viljapelto, maaseutu, alkukantainen voima. Alku, vilja, voima. Alku!

Antti Siltala on Alkumies!

”Sinussa on roimaa / Alkumiehen voimaa / kanna minut metsään / Alkumies”, laulaisi Elovena-tyttö, ja sitten lähdettäisiin.

Siitä voimasta voi katsoa esimerkin vaikkapa tästä videosta.

* * *

En tiedä, pitäisikö Antti Siltala tästä luonnehdinnasta, jos tämä teksti hänen silmiinsä osuisi. Todennäköisesti jupisisi, että perkeleen Pirinen, kuristan sinut yhdellä kädellä.

Ja myhäilisi kuitenkin mielessään, että onhan tuossa tottakin.

Sellainen minun vähän tuntemani Antti Siltala on. Kuori näyttää kovalta. Olen kuullut monen sanovan, että Siltala näyttää aina vihaiselta tai jopa pelottavalta.

Näin onkin, kun on tosi kyseessä. Siltalan tuimaa ilmettä ja terävää katsetta säikähtävät aika ajoin niin omat kuin vieraatkin.

Mutta olen nähnyt toisenkin puolen. Syksyllä 2014 ennen MM-kisoja tein maajoukkueen silloisesta kapteenista laajan henkilöjutun. Kun puheeksi tuli ammattilaisen arki, johon kuului pitkät ajat erossa vaimosta ja tuolloin 2-vuotiaista kaksosista, Siltala yritti piilottaa kurkkuunsa nousseen palan ja kostuneet silmänsä alkamalla äkisti etsiä harjoituskassistaan jotakin.

Sellainen suomalainen mies on. Tällä on syviä tunteita, mutta mielellään ne saavat pysyäkin syvällä sisällä. Ei niitä ainakaan vieraille sovi näyttää.

Mutta sitten, kun tuon näköinen mies väläyttää vienon hymyn tai jopa naurun, se vasta sydämet sulattava näky onkin.

Mutta kun on tosi kyseessä, kaikki muuttuu.

Kentällä Antti Siltala on niin sanotusti irti. Hän piiskaa ja kannustaa joukkuetovereitaan voimalla, takoo palloa lattiaan vimmaisesti, tuulettaa kuin mielipuoli, epäonnistumisen jälkeen sanoo voimasanan niin kuin se on.

Näytteen Siltalasta omimmillaan voi katsoa vaikka tästä Ylen Viro-ottelun koosteesta.

* * *

Juuri tässä on suurin syy, miksi Siltala on edelleen maajoukkueessa. Hän aloittaa pelin yleensä vaihtopenkillä, mutta tulee kentälle silloin, kun pitää saada aikaan muutos. Silloin, kun käsistä liukumassa oleva peli pitää kääntää keinolla millä hyvänsä, tai jotain vastaavaa.

Silloin, kun alkuvoimaa eniten tarvitaan.

Kuten viime syyskuun Portugali-ottelussa. Kahden erän jälkeen tilanne oli 1–1, ja peli piti voittaa. Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo päästi Siltalan irti, ja tämä voitti kolmannen erän lähes yksinään. Suomi voitti pelin 3–1 ja käytännössä varmisti paikan nyt käynnissä oleviin EM-kilpailuihin.

Siltala on 33-vuotias, eli ei lainkaan ikäloppu lentopalloilijaksi. Mutta ajoittain ”kilometrit” näkyvät kentällä. Siltala on ehkä hieman hidas syttymään, vaihdosta peliin tultuaan hän vähän aikaa ikään kuin vielä lämmittelee. Monesti pallo myös ehtii lattiaan juuri hänen edessään. Tilanteissa, joissa nuori ja notkea Lauri Kerminen vain sujahtaa pallon alle, ”vanha” ja vahva Siltala vielä koukistelee polviaan.

Joskus Suomi häviää tämän takia pisteen, kaksi. Mutta sillä ei ole mitään väliä. Koska kokonaisuutena Siltala antaa joukkueelle paljon enemmän. Vaikka Siltala ei ole pelillisesti enää Suomen ykkös- tai edes kakkosviulunsoittaja, juuri hän voi olla se tekijä, joka kantaa Suomen näissä kisoissa yllätykseen.

Alkumiehen voimallaan.

Aiheet Lentopallo Lentopallon EM2017 Siltala Antti