Suomalaiset loistoiskussa olympiakauden alussa: Ilkka Herola kipusi palkintokorokkeelle Itävallassa

Olympiatalveen valmistautuva Ilkka Herola onnistui mainiosti, kun yhdistetyn kesä-GP jatkui keskiviikkona Itävallan Tschaggunsissa.
Kisan mäkiosuuden jälkeen seitsemäntenä ollut suomalainen painoi 10 kilometrin hiihto-osuuden päätteeksi peräti kolmanneksi.
– Kyllä se meni taktiikan mukaisesti. Oli odotettavissa, että iso porukka tulee olemaan koko kisan ajan. Loppukirissä oli ahdasta, mutta kerkesin sentään kolmanneksi, ainoastaan 0,8 sekuntia saksalaiselle voittajalle Fabian Riesslelle taipunut Herola sanoi Suomen yhdistetyn joukkueen Twitter-tilin videolla.
Riesslen ja Herolan väliin podiumille ylsi myös Itävallan Mario Seidl.
Suomalaisittain keskiviikko sujui hienosti, sillä pisteille ylsi yhteensä peräti kolme sinivalkoista urheilijaa. Eero Hirvonen oli yhdeksäs ja viime talven nuorten maailmanmestari Arttu Mäkiaho 16:s.
Matti Herola sijoittui 33:nneksi ja Leevi Mutru 45:nneksi.
Ilkka Herola on kahden henkilökohtaisen kisan jälkeen kesä-GP-kiertueen taulukossa peräti neljäntenä ja Hirvonenkin seitsemäntenä.
Kuuden kisan kiertue jatkuu Oberstdorfissa loppuviikosta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Eroava Riitta-Liisa Roponen yhtä hymyä – viihtyi Lapin lumilla tässä seurassa
- Maria Huntingtonin temppu käynnisti sontamyrskyn – näin nainen reagoi
- Uuden äärellä – Kristiina Mäkelän elämässä valtava muutos
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Suomen hiihtonaiset laittoivat bilevaihteen silmään Levillä – tällaista jälkeä tuli
- Ella Junnila kertoi loistavia uutisia faneilleen
- Juhlat loppuivat lyhyeen – Silja Kososelle shokkiuutinen
- Venäjällä pamautettiin kunnon shokkiväite Aleksandr Bolshunovista
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Ällistyttävä tieto julki: Suvi Minkkinen ei voinut kuin nauraa
- Onko tässä mitään järkeä? Annimari Korte tekee uuden aluevaltauksen
- Korkki aukesi: Krista Pärmäkoski jakoi melkoisen bilekuvan
- Karu totuus selvisi: Krista Pärmäkosken tilanteesta paljastus
- Lähtikö nyt lapasesta? Suomen hiihtomiehet juhlivat railakkaasti Ylläksellä
- Paljastus: Oma rakas pöyristyi Therese Johaugin toiminnasta – ”Oletko hullu?”
- Anne Kyllönen esitti aivan mykistävää ylivoimaa hiihtoladulla