Olympiakultaa seurasi raskaat ajat – IS: Sami Jauhojärveltä karuja paljastuksia jyräkästä alamäestään
Ilta-Sanomat kirjoittaa tekemässään haastattelussa, että entinen huippuhiihtäjä Sami Jauhojärvi paini henkisten murheiden kanssa olympiakultavuonna 2014. Kaikki alkoi tuota talvea seuranneena kesänä, jolloin suomalaistähti teki elämänsä raskaimman tehotreenin.
Kun suomalainen syksyllä 2014 vaihtoi astmalääkettä, alkoi alamäki. Hän menetti yöuniaan, lisäksi veriarvot heittelivät sykkeen ollessa lepohetkelläkin korkealla.
– Ne olivat kovia hetkiä. Piippu ei käynyt suussani, mutta en nähnyt toivoa tuovaa valoa tunnelin päässä. Olin loppu, Jauhojärvi oli sanonut IS:lle aiemmin.
Jauhojärvi painotti viikolla Suomen olympiajoukkueen tiedotustilaisuudessa Helsingin lentoasemalla, että oireiden tunnistaminen ja myöntäminen sekä sairauden esiin tuominen ovat luonnollisesti tärkeää.
– Oireiden tunnistaminen on todella tärkeää. Minulla ei ole ollut mitään masennusta sitä ennen tai sen jälkeen, kun jälkeenpäin selvisi, että tällaista masennus voi olla, Jauhojärvi painotti, ja jatkoi:
– Minusta jos sairastaa jotakin, niin sitä ei pidä hävetä. Vointia kysytään, mutta jos joku sanoo, että on ollut masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia, niin jotkut suurin piirtein kääntävät selän. Puhumalla selviää monesta asiasta.
Jauhojärvi itse on elävä esimerkki siitä, että vaikeasta asiasta puhuminen kannattaa – oli kyseessä huippu-urheilija tai ”normaali” ihminen. Häneen nimittäin otti useampi samanlaisista oireista kärsivä ihminen kontaktia tuolloin vaikeina aikoina.
IS:n jutun voit kokonaisuudessaan lukea täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”