Upea suoritus! 15-vuotias ukrainalainen jatkoon Australian avoimissa
Marta Kostjukin nimi ei vielä toistaiseksi sano kovinkaan monelle penkkiurheilijalle todennäköisesti mitään, mutta asia saattaa tulevaisuudessa muuttua.
15-vuotias ukrainalainen nimittäin selvitti itsensä tenniksen kauden ensimmäisessä grand slam-turnauksessa, Australian avoimissa, jo kolmannelle kierrokselle kukistettuaan isäntämaan Olivia Rogowskan lukemin 6-3, 7-5.
Kostjuk on nuorin kolmannelle kierrokselle Australiassa selviytynyt naispelaaja sitten vuoden 1996. Tuolloin upean uransa alussa ollut Sveitsin Martina Hingis selviytyi aina puolivälieriin saakka.
Viime vuonna Australiassa tyttöjen kaksinpelin voittaneen Kostjukin oli tarkoitus myös tänä vuonna pelata vielä juniorisarjassa. Onnistunut karsinta ja pääsarjapaikka naisten kaksinpelissä muuttivat kuitenkin teinin suunnitelmat.
Kostjuk vahvisti keskiviikon ottelun jälkeen päättävänsä junioriuransa ja keskittyvänsä jatkossa ammattilaiskiertueen kilpailuihin. Hänen tämänhetkinen maailmanrankinginsa on vielä vaatimaton 521, mutta jo tähänastiset voitot Australiassa nostavat sijoituksen ainakin 250:n parhaan naispelaajan joukkoon maailmassa.
Seuraavalla kierroksella Kostjuk joutuu kovaan testiin, sillä hän kohtaa maanaisensa,turnauksessa neljänneksi sijoitetun Elina Svitolinan.
Lähde: BBC
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”