Omaa olympiavalmistautumistaan kritisoinut Matti Heikkinen osasi ottaa myös ilon irti hiihdostaan: ”Kymmenenteenkin sijaan pitää hiihtää”
Tänään sijalle 10 miesten 15 kilometrin väliaikalähdössä hiihtänyt Matti Heikkinen ihmettelee näiden olympialaisten virettään. Suomalainen ei lytännyt tämän päivän tulostaan, mutta SuomiUrheilu-sivusto oli kuulemassa miehen harmittelua valmistautumisessaan.
Kilpailu lähti Heikkisen osalta tahmeasti käyntiin, mutta loppua kohden meno parani huomatttavasti. Se toi sijoituksen, jota kehtaa jopa esitellä.
– Kymmenes sija…siihenkin pitää hiihtää, harva siihen elämässään pystyy. Mutta missään nimessä tämäkään tulos ei ole linjassa niiden tavoitteiden kanssa, mitkä tälle kaudelle asetettiin, Heikkinen sanoi.
Olympialaiset on luonnollisesti urheilijan tärkein kilpailu, ja myös Heikkinen panosti tähän koitokseen jo hyvissä ajoin.
– Asioita on pyritty tekemään koko ajan tällä kaudella näitä kisoja varten. Olen tehnyt muutoksia aikaisempiin kausiin verrattuna. Ne jäljet piirtyvät elokuun puolivälin paikkeille. Sen jälkeen on ollut vaikeaa saada asioita tasapainoon. Ei ole tehty riittävän laadukasta työtä näköjään. On ollut alipalautumista ja hieman ylikuormaa. Suoritukset ovat olleet Toblachia lukuun ottamatta keskinkertaisia.
Liikaa mies ei halua kuitenkaan itseään soimata.
– Jos katsoo neljää edellistä kautta, niin niistä kolme on ollut hyvää ja yksi huono. Ei siis kannata isossa kuvassa liikaa ruoskia itseään. Olen tyytyväinen, että tässä kunnossa pystyin kymppisijan ottamaan, mutta missään nimessä se ei vastannut tavoitteita.
Ja onhan kilpailuja vielä jäljelläkin.
– Eiväthän nämä kisat vielä tähän loppiuneet. Täällä hiihdetään vielä viesti ja 50 kilometriä.
Haastattelija: Otto Palojärvi, Pyeongchang
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään