UFC-legendan dopingkäryn syy on selvinnyt – tiedossa pahimmillaan jopa kahdeksan vuoden panna!

Vapaaottelun kaikkien aikojen parhaimpiin ottelijoihin kuulunutta Anderson Silvaa nähdään tuskin enää koskaan UFC:n riveissä. Supertähti kärysi aiemmin viime vuonna dopingista, ja nyt positiivisen testin syyksi on paljastunut synteettisen testosteronin ja diureetin käyttäminen. Luvassa voi olla jopa kahdeksan vuoden kilpailukielto.
Silvan rötösrekisterissä on jo yksi aiempi dopingtuomio ja mies jäi kiinni useamman kielletyn aineen käytöstä kerralla. Tämän vuoksi vuoksi häntä uhkaa pahimmillaan jopa kahdeksan vuoden kilpailukielto Yhdysvalloissa.
Brasilialaistähti jäi kiinni metyylitestosteronin käytöstä. Yhdysvaltain antidopingorganisaation USADA:n kieltämä aine lisää testosteronin tasoa elimistössä ja auttaa täten parantamaan urheilullista suorituskykyä.
Silvan taustajoukot ovat yrittäneet kaikkensa saadaakseen suojattinsa tuomiota lyhemmäksi. Brasilialaiset ovat vedonneet muun muassa siihen, että Silvan ensimmäinen käry tapahtui vuonna 2015, jolloin UFC ei ollut vielä USADA:n valvonnan alaisena.
34 ottelua urallaan voittanut ja vain kahdeksan hävinnyt Silva kuului ennen UFC:n ylivoimaisimpien ottelijoiden joukkoon. Brassitähti piti keskisarjan mestaruutta hallussaan pitkään, vaikka kohtasi jatkuvasti kovatasoisia vastustajia.
Muutaman viime vuoden aikana mies on kuitenkin onnistunut saavuttamaan vain yhden voiton. Silva päihitti Derek Brunsonin viime vuoden helmikuussa, mutta ei ole otellut dopingkärynsä vuoksi sen jälkeen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!