Helsingin olympialaissa kultamitalin voittanut painilegenda on kuollut – ”Hänen uransa jätti inspiroivan perinnön”
Vuoden 1952 Helsingin kesäolympialaisissa kultaa vapaapainissa voittanut amerikkalainen painija Bill Smith on kuollut 89-vuotiaana. Yhdysvaltain painiliitto kunnioitti miehen muistoa hienolla muistotiedotteella.
Amerikkalaislegenda saavutti ansiokkaan uransa mittaan todella paljon urheilullista menestystä. Vuoden 1952 Helsingin olympiakullan lisäksi kaksi yliopistosarjan NCAA:n mestaruutta. Miehen voittamattoman yliopistouran ottelutilastoksi jäi 52 voittoa ja vain yksitasapeli.
Smith saavutti myös AAU:n kansallisen mestaruuden kolme kertaa. Huippupainija voitti myös vuoden 1956 olympialaisten Yhdysvaltojen karsintakilpailut, mutta ei voinut osallistua enään olympialaisiin aloitettuaan valmentajauransa jo muutama vuosi aiemmin.
Vuonna 1978 Smith valittiin Yhdysvaltain painin Hall of Fame -kunniagalleriaan.
Kilpailu-uransa jälkeen Smith panosti uraan painivalmentajana. Jenkkitähti niitti vakuuttavia tuloksia nuorten tulevaisuuden toivojen luotsina johtaen muun muassa Illinoisin Rock Islandin lukiojoukkueen kansalliseen mestaruuteen.
Hän oli mukana rakentamassa myös San Fransiscon kreikkalais-roomalaisen olympiapainikerhon toimintaa, ja pian salista nousi yksi lajin johtavista opinahjoista.
Yhdysvaltain painiliitto USA Wrestling ylisti Smithin perintöä vuolaasti lauantaina julkaisemassaan tiedotteessa.
– Hänen legendaarinen uransa opiskelijaurheilijana, olympiaurheilijana ja valmentajana jätti inspiroivan perinnön. Haluaisimme tarjota syvimmät osonottomme Smithin läheisille Hall of Famen puolesta, tiedotteessa tunnelmoitiin.
Lähde: Inside The Games
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”