Venäläisten yleisurheilijoiden epäillään tulleen valetestaajien huijaamiksi, Match TV uutisoi.

Venäläisiä yleisurheilijoita on ollut leireilemässä Keniassa. He uskovat joutuneensa huijareiden uhriksi.

Urheilijoiden luokse oli saapunut ryhmä, ja he olivat esitelleet itsensä dopingtestaajiksi.

– 12. maaliskuuta joukko ihmisiä esitteli olevansa kansainvälisen dopingvalvontajärjestö IDTM:n virkamiehiä. Useat kohdat heidän työssään näyttivät meistä epäilyttäviltä. Ensinnäkin, he näyttivät IDTM-korttinsa puhelimesta. Emme nähneet alkuperäisiä kortteja, 800 metrin juoksija Kseniya Savinin valmentaja ja mies Andrei Savin sanoi.

– Toisekseen, dopingnäytteiden otto tapahtui epäasiallisella tavalla. Valvoja ravisteli vaimoni dopingnäytettä, mikä ei ole hyväksyttävää, valmentaja lisäsi.

Venäläiset ottivat valokuvia testaajien näyttämistä papereista.

– Otimme valokuvia dokumenteista ja lähetimme ne Kansainväliselle yleisurheiluliitto IAAF:lle ja Kenian antidopingjärjestö ADAK:lle. Kenialaisten mukaan näytteitä ottanut mies ei ole heille tuttu eivätkä he olleet tietoisia dopingvalvonnasta, Andrei Savin kertoi.

Kenian antidopingjärjestä ADAK julkaisi tiedotteen, jossa se kertoi saaneensa useita valituksia laittomista dopingtesteistä Keniassa.

– Dopingnäytteitä keräävien henkilöiden on asianmukaisesti esiteltävä itsensä urheilijoille ennen näytteiden ottamista ja todistettava henkilöllisyytensä, ADAK painotti.

Lähde: RT