Olympialaisissa eteläkorealaiset raivon valtaan saanut urheilija hakeutui sairaalahoitoon – ”Trauma on suurempi kuin luulimme”
Pyeongchangin olympialaisissa rajun ryöpytyksen kohteeksi joutunut pikaluistelija Kim Bo-reum on hakeutunut hoitoon ahdistuksen vuoksi.
Kim joutui olympialaisten aikaan korealaisten lynkkaamaksi naisten joukkuekisan jälkimainingeissa. Kotiyleisön suosikki Etelä-Korea jäi kilpailussa seitsemänneksi.
Kisan päätteeksi Kim sekä Park Ji-woo vierittivät syyn heikosta menestyksestä joukkuekaverinsa Noh Seon-yeongin harteille. Noh purskahti itkuun suorassa lähetyksessä sen jälkeen, kun hänen joukkuekaverinsa olivat nolanneet hänet.
Selkkaus johti siihen, että yli 600 000 korealaista allekirjoitti vetoomuksen, jossa vaadittiin sekä Kimin että Parkin erottamista Etelä-Korean maajoukkueesta kiusaamisen takia.
Valtava negatiivinen julkisuus on jättänyt jälkensä Kimiin. Urheilija on joutunut hakemaan apua henkisiin ongelmiin.
– Kim on valittanut henkisestä ahdistuksesta ja hermostuneisuudesta olympialaisten jälkeen. Kimin olympialaisista saama trauma on suurempi kuin luulimme. Myös hänen äitinsä ahdistui suuresti ja he hakeutuivat yhdessä sairaalaan lääkärin suosituksesta, luistelijan edustajan tiedotteessa kerrotaan.
Kim ylsi Pyeongchangin kisoissa hopealle naisten yhteislähtökilpailussa. Palkintojenjakotilaisuudessa luistelija polvistui yleisön edessä ja useat tulkitsivat tämän anteeksipyynnöksi. Se ei kuitenkaan lieventänyt korealaisten vihaa.
– Tuollaisille kiusaajille ei pidä koskaan antaa anteeksi, olivatpa he sitten koulussa, työpaikoilla tai urheilussa. Sanon tämän koulukiusaamisen uhrina, eräs kirjoittaja sauhusi verkossa AFP:n mukaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jasmi Joensuu pöyristyi siitä, mitä suomalaisella hiihtoladulla todisti – suora viesti lähti saman tien
- Suomalainen ampumahiihtotähti murtui lohduttomaan itkuun – nainen päätyi rajuun ratkaisuun
- Antti Tuisku kuuli hurjan huudon SM-laduilla – murtui kyyneliin
- Rumaa tekstiä kulissien takana – Ylen kamerat tallensivat Suomen hiihtotähden toiminnan
- Seiväsässä Saga Anderssonin uusi look tyrmää – ”Upeat”
- Juha Mieto avasi sittenkin suunsa Seiskalle – selvät sanat Suomen nykyisestä hiihtotähdestä
- Toimittaja Laura Arffman meni suomalaiselle kuntosalille – hämmästyi mitä hänen silmänsä todistivat
- Onko Iivo Niskasen kohtalon hetki tässä? IS:lle pysäyttävä arvio
- IL:lle karut sanat: Kerttu Niskasen tilanteessa ikävä käänne
- Suomeen palanneen Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää
- IL: Kerttu Niskasen ja Juho-miehen välinen hetki kameroiden edessä kuohuttaa
- Toni Nieminen murheen murtama IL:n haastattelussa
- Toimittaja Laura Arffman meni suomalaiselle kuntosalille – hämmästyi mitä hänen silmänsä todistivat
- Nyt kuulostaa huonolta: Hiihdon olympiavoittaja kuoleman porteilla
- Juha Mieto avasi sittenkin suunsa Seiskalle – selvät sanat Suomen nykyisestä hiihtotähdestä
- Suomeen palanneen Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää
- Seiväsässä Saga Anderssonin uusi look tyrmää – ”Upeat”
- IL:lle karut sanat: Kerttu Niskasen tilanteessa ikävä käänne
- Selvää tekstiä: Kaisa Mäkäräinen lausui paljonpuhuvat sanat Suvi Minkkisestä
- Onko Iivo Niskasen kohtalon hetki tässä? IS:lle pysäyttävä arvio