Salibandyn pääsarjojen pistelaskuun merkittävä muutos

Salibandyn pääsarjoissa varsinaisella peliajalla saavutettujen voittojen arvo kasvaa kaudella 2018-19. Myös jatkoaikakäytäntöön tulee muutoksia.
Salibandyliiton hallituksen vahvistamien muutosten perusteella pistelaskujärjestelmä muuttuu kaikissa yksittäisissä 3 x 20 minuutin tehokkaalla peliajalla pelattavissa otteluissa siten, että varsinaisella peliajalla saavutetusta voitosta saa jatkossa kolme (3) pistettä ja häviöstä nolla. Jatkoajalla tai rangaistuslaukauskilpailussa saavutetusta voitosta saa kaksi (2) pistettä ja häviöstä yhden (1). Kaudella 2017-18 voitto varsinaisella peliajalla oli jatkoajan tapaan kahden pisteen arvoinen.
Myös sarjataulukossa tasapisteissä olevien joukkueiden vertailukriteeristö muuttuu. Tasapisteissä olevista joukkueista ensimmäisenä on eniten voittoja varsinaisella peliajalla saavuttanut joukkue. Tämän jälkeen seuraavana tulevat koko sarjan maaliero, koko sarjan tehdyt maalit ja sen jälkeen tasapisteissä olevien joukkueiden keskinäisten otteluiden vertailu.
Myös jatkoaikakäytäntöön tulee muutoksia. Kaudella 2017-18 yksittäisissä otteluissa käytössä olleesta 4 vs. 4 jatkoajasta luovutaan ja jatkossa myös jatkoaika pelataan viidellä viittä vastaan. Runkosarjan otteluissa jatkoaika on pituudeltaan viisi minuuttia, pudotus- ja karsintaotteluissa 20 minuuttia. Molemmissa jatkoajat pelataan äkkikuolema-periaatteella. Kaikki rangaistuslaukauskilpailut lauotaan jatkossa viidellä laukojalla.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!