Vasta olympialajiksi hyväksytyn rullalautailun lajiliitto yllättävässä kriisissä – joukkueen osallistuminen Tokion olympialaisiin vaarassa
Britannian rullalautaliitto menetti huhtikuun alussa valtion urheilujärjestön Sport Englandin taloudellisen tuen. Nyt maan joukkue on vaarassa jäädä rannalle ensimmäisistä olympialaisistaan.
Rullalautailu hyväksyttiin vasta olympialajiksi. Suositun lajin huippuja nähdään ensimmäistä kertaa olympialaisissa vuonna 2020 Tokion kesäkisoissa.
Rullautailussa kilpaillaan neljässä eri tapahtumassa, joihin osallistuu 40 miestä ja 40 naista. Lautailijat kisaavat kahdessa kategoriassa: parkissa, joka koostuu erimallisista kaarista sekä street-radassa, joka rakennetaan reileistä, portaista, bokseista ja kurbeista.
Kisoissa nähdään yhteensä viisi uutta lajia, joihin kuuluvat muun muassa rullalautailu, surffaus ja baseball. Uudistuksen tavoitteena on houkutella nuorempaa yleisöä katsomaan olympialaisia.
Brittien rullalautaliiton toiminnanjohtaja James Hope-Gill kertoi Reutersille valtion tuen menettäminen olevan todella valitettava asia. Liittopomo harmitteli sitä, ettei rullalautailun potentiaalia tunnuta ymmärrettävän Sport Englandin johdossa.
– Olympialaiset ovat mahtava tilaisuus meille. Se voisi tuoda rahoitusta, resursseja, korkeampaa profiilia ja uskottavuutta.
Lajiliiton johtaja muistutti myös siitä, että monet kilpailevat maat saavat jo tukea maidensa olympiajärjestöiltä ollen sitä myöten etumatkalla olympialaisiin valmistautumisen suhteen.
– Australia, Italia, Ranska, Saksa ja jotkut Skandinavian maat saavat jo valmiiksi valtion tukia. Ranskassa heillä on 17 lautailijan joukkue, johon kuuluu myös tukihenkilöstä. He matkustavat ympäri maailmaa kehittäen todellista joukkuehenkeä, Hope-Gill kadehti.
Suomen rullalautaliitto ei saa tuoreimpien tietojen mukaan Olympiakomitean taloudellista tukea. Suomen Rullalautaliiton toiminnanjohtaja Anssi Paukkunen arvioi elokuussa 2018 kotimaisten lautailijoiden olympiakampanjan tilannetta MTV:lle.
– Viesti olympiakomitealta on ollut se, että isoa rahamäärää on turha kuvitella saavansa. Parilla tuhannella eurolla, jos sellainen saadaan, ei vielä hirveästi pysty tekemään mitään. Tyhjän päällä tässä seistään. Toki liitto yrittää parhain mahdollisin tavoin auttaa urheilijoita niin, että esimerkiksi kisamatkat olisivat mahdollisia, Paukkunen kertoi.
Paukkusen mukaan suomalaisista rullalautailijoista kaksi tai kolme urheilijaa tavoittelee tosissaan kisapaikkaa olympialaisiin. Ainakin oululainen Kasperi Kropsu on ilmoittanut julkisesti tavoitteekseen saada kisapaikka Tokion kisoihin.
Lajipomon mukaan monet kotimaisista huippulautailijoista ei ole toistaiseksi kokenut olympialaisia kovin merkittävänä tavoitteena.
– Taitojen perusteella Suomesta voisi päästä olympialaisiin useampikin miesskeittaaja, mutta harva harrastaja kokee kisat tärkeiksi, Paukkunen valotti MTV:lle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään