Kuulantyönnön maailmanmestari Tom Walsh kertoi Ilta-Sanomille harjoittelevansa Yhdysvaltojen mantereella.

Uusiseelantilaisella Walshilla on 12 tunnin lentomatka Yhdysvaltojen länsirannikolle. Hän perusteli valintaansa treenata Yhdysvalloissa sillä, että matka Eurooppaan on niin paljon lyhyempi.

– Olen tullut tänne viitenä viime vuonna, sillä Uudesta-Seelannista lentää Yhdysvaltain länsirannikolle 12 tunnissa. Se on puolet vähemmän kuin Eurooppaan, Walsh kertoi Ilta-Sanomille puhelimessa.

Walsh törmäsi yllättäen reissullaan myös kuulantyönnön olympiavoittajaan Arsi Harjuun. Harjun muuttunut ulkonäkö hämäsi aluksi Walshia eikä mies meinannut tunnistaa idoliaan. Voit lukea uutisen aiheesta täältä.