Ei ylimpiä ystäviä: Serena Williams ja Maria Sharapova kohtaavat Ranskan avoimissa – Jenkkitähdeltä kitkerä kommentti vastustajastaan

Ranskan avointen naisten kaksinpelin neljännellä kierroksella nähdään maanantaina todella mielenkiintoinen kamppailu kahden tenniksen supertähden, Serena Williamsin ja Maria Sharapovan välillä.
Asia varmistui lauantaina, kun Sharapova kukisti Tshekin Karolina Pliskovan 6–2, 6–1 ja Williams Saksan Julia Görgesin 6–3, 6–4.
Parivaljakolla on pitkä historia takanaan, sillä ensimmäisen kerran he kohtasivat jo 2004. Williams johtaa tilastoa otteluvoitoin 19-2.
Mitenkään lämpimiksi tähtien välejä ei voi kutsua ja Sharapovan viime vuonna julkaisema omaelämäkerta vain pahensi asiaa.
Venäläistähti mainitsee Williamsin kirjassaan useita kertoja ja erityisen yksityiskohtaisesti hän kuvaa tapahtumia vuoden 2004 Wimbledon finaalin jälkeen, jolloin tuolloin 17-vuotias Sharapova kukisti jenkkitähden.
– Luulen, että Serena vihaa minua, koska olin se laiha teini, joka voitti hänet – vastoin kaikkia odotuksia – Wimbledonissa.
– Hän vihaa minua, koska näin hänet hänen vaikeimmalla hetkellään, mutta ennen kaikkea koska kuulin hänen itkevän pukuhuoneessa. Hän ei ole koskaan antanut sitä anteeksi, Sharapova kirjoitti.
Williams joutui eilisen ottelunsa jälkeisessä lehdistötilaisuudessa jälleen vastaamaan kysymyksiin venäläisen kirjasta. Hän vakuutti, ettei koe negatiivisia tunteita Sharapovaa kohtaan, mutta kertoo olleensa yllättynyt, kuinka paljon kirjassa puhuttiin hänestä.
– Mielestäni se kirja on sataprosenttisesti pelkkää huhupuhetta, mikä tietysti on ikävää. Sen, mitä tapahtuu pukuhuoneessa, pitäisi myös jäädä sinne, eikä siitä pitäisi puhua ikävään sävyyn myöhemmin kirjassa, Williams totesi.
Kaksikko on viimeksi kohdannut 2016 Australian avoimissa. Tuolloin Williamsin voittolukemat olivat 6-4, 6-1. Sharapova on voittanut keskinäisen ottelun viimeksi 2004.
Lähde: BBC
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Oman rakkaan temppu sai hiihtotähti Ebba Anderssonin ”shokkiin”
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”
- Ella Junnila teki rajun ratkaisun – lausui selvän viestin ex-valmentajastaan
- Karuja totuuksia – suomalainen hiihtoässä avautui rehellisesti ongelmistaan
- Suomen hiihdosta uutispommi – Antti Tuiskun tiimi teki asioita selväksi
- Podcast: Aleksi Valavuori täräytti – lopettaisi viisi suosittua lajia koululiikunnassa kokonaan!