Yle: Suomalainen olympiamitalisti lopettaa uransa loukkaantumisten vuoksi – ”Kroppa ei pysy kasassa, jatkuvasti joku paikka on rikki”
Lumilautatähti Peetu Piiroinen kertoi Ylelle, että aikoo lopettaa ammattilaisuransa toistuvien loukkaantumisten vuoksi.
Olympiahopeaa halfpipessa Vancouverissa vuonna 2010 voittanut Piiroinen myönsi, etteivät paikat enää olisi kestäneet uutta rankkaa kilpailukautta.
– Suurin syy lopettamiselle on se, että kroppa ei pysy kasassa. Jatkuvasti joku paikka on rikki ja vanhat vammat verottavat vielä päälle, Piiroinen kertoi Ylelle.
30-vuotias konkarilaskija nostaa uransa suurimmaksi saavutukseksi juuri Vancouverin hopean. Mitali oli kahdeksan vuoden takaisissa talvikisoissa suomalaisten kirkkain.
Pahoista loukkaantumisista urallaan kärsinyt Piiroinen paljasti, että hopeamitalikin vaati melkoisen uhrauksen. Lautailija oli kaatunut rankasti harjoitusleirillä ennen Vancouverin kisoja ja joutui laskemaan halfpipen kisan kylki puudutettuna.
– Ilman puudutusta mitalia en olisi kyllä sitä mitalia saanut. Vancouverin mitali ei tuntunut isolta hommalta silloin heti. Jälkikäteen ajateltuna se oli mahtava kokemus ja muisto. Lumilautailussa on pienestä kiinni, että saa minkä värisen mitalin tahansa, Piiroinen tunnelmoi.
Toistuvien loukkaantumisten seuraamukset ovat jääneet mietityttämään. Yli kymmenvuotisen uran laskenut hyvinkääläinen kuitenkin korosti, ettei kadu mitään.
– Ne näkyvät tänäkin päivänä, kun harrastelee tennistä ja muita lajeja. Selkä ei tykkää niistä. Enkä tiedä, miten loukkaantumiset näkyvät sitten kymmenen tai kaksikymmentä vuotta eteenpäin tästä, lautailutähti mietti.
– Toisaalta en vaihtaisi päivääkään pois. Kilpailu-ura oli hienoa aikaa, Piiroinen vakuutti.
Lähde: Yle (linkki alkuperäiseen juttuun)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään