Suomi varmisti olympiamaapaikkoja Laser -luokissa – Mikkolalla mahdollisuus nousta vielä MM-mitalille!
Torstai oli Tanskassa purjehduksen MM-kilpailuissa toivoa täynnä – ja suomalaisittain toiveet toteutuivat sekä Laser standard- että Laser radial -luokissa. Ensin Kaarle Tapper varmisti viimeisen lähdön toisella sijallaan maapaikan, ja tuntia myöhemmin paikka oli selvä myös Laser radialissa.
– Tänään (torstaina) oli kevyttä merituulta, jossa sain onnistuneen startin. Toiseen sijaan on tosi kiva lopettaa tämä regatta. Oli hyvä saada maapaikka Tokioon jo nyt, niin sitä ei tarvitse enää stressata. Tässä on nyt pari vuotta aikaa treenata olympialaisiin, tyytyväinen Tapper sanoo.
Laser radialin maapaikkaan ylsivät tuloksellaan sekä viidentenä oleva Monika Mikkola että 14:nneksi sijoittunut Tuula Tenkanen. Mikkola kohensi asemiaan reippaasti torstain kultafinaaleissa, joissa oli toinen ja 14:s. Hänellä on vielä mahdollisuus nousta nappipurjehduksella MM-mitalille, kun mitalilähdössä jaetaan tuplapisteet.
– Tänään oli mun päivä. Ensimmäinen lähtö oli tosi hyvä ja helppo. Toinen lähtö oli vähän hankalampi, mutta siinäkin pystyin taistelemaan tarpeeksi, jotta pääsen huomennakin kisaamaan. Oli tosi tärkeää saavuttaa maapaikka Suomelle nyt, vaikka luvassa onkin vielä tiukka maansisäinen karsinta (Tenkasta vastaan). Mutta ainakin voimme nyt karsia, kun se paikka on, Mikkola hymyilee.
– Alkuregatta sujui hyvin, mutta kultafinaaleissa en saanut parastani irti. Olen pettynyt tulokseeni, Tenkanen kertoo.
Nacra17-venekunta Sinem Kurtbay/Janne Järvinen on ennen viimeistä kultafinaalipäivää sijalla 16. Suomi on maiden välisessä vertailussa nyt 10:s, kun Tokion maapaikkoja jaetaan Nacra17-luokassa Århusissa kahdeksan. Perjantain ohjelmassa on kolme lähtöä.
49er FX -purjehtijat Noora Ruskola ja Mikaela Wulff päättivät MM-regatan sijaan 28.
– Emme ole tyytyväisiä kisaan, vaikka yksi tavoitteemme kultafinaalin muodossa täyttyikin. Nyt vain lisää treeniä ja maapaikkajahtiin ensi vuoden MM-kisoissa, Ruskola ja Wulff sanovat.
Suomalaistulokset:
Maajoukkue:
Monika Mikkola, Laser radial: 5. (2., 14.) Mitalilähtö perjantaina
Kaarle Tapper, Laser standard: 12. (2.) Lopullinen sijoitus
Tuula Tenkanen, Laser radial: 14. (21., 42.) Lopullinen sijoitus
Sinem Kurtbay/Janne Järvinen, Nacra17: 16. (14., 26., 23.) Kultafinaalit perjantaina
Noora Ruskola/Mikaela Wulff, 49er FX: 28. (22., 25., 13.) Lopullinen sijoitus
Tuuli Petäjä-Sirén, RS:X: 44. (hopeafinaalissa sijat 17., 15., 18.) Hopeafinaalit perjantaina
Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry, tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään