Kristiina Mäkelä johdatti suomalaiset lajivoittoon kolmiloikassa – Sanna Nygård lopettanee uransa: ”On aika tehdä jotakin muuta”
Kristiina Mäkelä johdatti kapteenille sopivalla tyylillä kolmiloikassa lajivoitollaan pisteet Suomelle 15–7. Voittotulos oli 13,81.
– Tärkeimmät tuli tehtyä. Tavoite oli voittaa ruotsalaiset, Mäkelä sanoi hymyillen.
Tulokseensa hän oli ok-tyytyväinen, sillä suorituksiin jäi parannettavaa.
– Ei vaan lähtenyt juoksu kulkemaan, oli tosi vaihtelevaa ja vähän tasapainotonta. Kun tuli hyvät hypyt, oli huono juoksu. Kun oli vähän parempi juoksu, oli huono juoksu. 13,81 on kuitenkin ihan hyvä tulos, siihen voi olla ok-tyytyväinen, kun ei ollut terävin päivä, Mäkelä sanoi.
Sanna Nygårdille kolmiloikkakisa oli uran viimeinen ainakin maaottelutasolla. Hän on Suomen kaikkien aikojen tilaston nelonen ja teki ennätyksensä 13,81 heinäkuussa Espanjassa. Nyt Nygårdin mukaan on panna uralle päätös.
– Lopullisen päätöksen teen, kun kausi on ohi ja olen asiaa miettinyt, mutta kyllä luultavasti oli tässä, Nygård sanoi.
Nygård, 30, on urallaan voittanut kahdeksan mitalia Kalevan kisoista ja ollut pitkään vakionimiä Suomen maajoukkueessa.
– Olen ajatellut, että jatkan koska tunnen, että pystynyt kehittymään, mutta nyt tuntuu, että on aika tehdä jotakin muuta, Nygård sanoo.
Nygård asuu Tukholmassa ja on harjoitellut Oscar Gidewallin harjoitusryhmässä.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään