Satumainen Ryder Cup on taas täällä – ”Fanikulttuuri on kuin suuressa futisottelussa” – Tästä on kysymys!

Joka toinen vuosi pelattava Ryder Cup on täällä taas. Perjantaina alkava vuoden 2018 turnaus pelataan Pariisissa. Kilpailussa kohtaavat Euroopan ja Yhdysvaltain parhaat golfammattilaiset. Turnauksessa pelataan joukkueittain, eikä yksilöinä. 2000-luku on ollut pienoista Euroopan hallintaa, kun se on voittanut kyseisen turnauksen kuudesti ja Yhdysvallat vain kahdesti.
Kaksi vuotta sitten Yhdysvallat voitti kuitenkin kotitantereellaan Minnesotassa selvästi. Viasatin yhtenä selostajista Ryder Cupissa toimiva Nikke Tyry ennakoi SuomiUrheilulle turnauksen mielenkiintoiset lähtökohdat.
Nikke Tyry, mistä Ryder Cupissa on oikein kyse?
– Ryder Cup on muodostunut tällaiseksi golfin ainutlaatuiseksi viikoksi, jossa USA ja Eurooppa ottavat mittaa toisistaan, kummassa pelataankaan sitä maailman parasta golfia. Tapahtuma on sellainen hauska, yhteisöllinen golfin festivaali. Kukaan suomalainen ei ole vielä koskaan päässyt pelaamaan siellä, mutta silti 92 prosenttia Facebook-kavereistani ovat laittaneet Ryder Cupin kuvan profiilikuvansa taustalle, Tyry naurahtaa.
Uskotko, että joskus suomalainen voisi päästä mukaan kyseiseen turnaukseen?
– Se ei ole ollut tähän mennessä lähelläkään, ja se tuntuu tälläkin hetkellä kaukaiselta haaveelta.
– Mikko Ilonen ja Mikko Korhonen tuskin voivat sinne enää päästä, mutta Kim Koivu voisi jopa joskus sinne nousta. Hän on voittanut kolme Challenge Tourin kisaa ja on noussut rankingissa sinne sijan 175. tuntumaan. En yhtään ihmettelisi, mikäli hän nousisi rankingissä sinne kolmenkympin tienoille muutaman vuoden sisällä, jolloin hän voisi päästä mukaan. Hän on tehnyt sellaisia suorituksia, joihin muut suomalaiset eivät ole pystyneet.
– Pari vuotta sitten, kun tapasimme hänet kaveriemme kanssa ensimmäistä kertaa, pidimme häntä hieman outona. Hänellä oli niin oudot jutut ja suhtautuminen lajiin, mutta näköjään se toimii. Koivu on mukana selostamossa sitten lauantai-illan myöhemmässä sessiossa, jolloin kannattaa olla kuulolla, Tyry heittää.
Tiger Woods on ollut otsikoissa koko viikon voitettuaan PGA-kiertueen kauden viimeisen kisan Atlantassa viikonvaihteessa. Voitto oli miehen ensimmäinen yli viiteen vuoteen. Onko hänen suoritus vienyt liikaa huomiota Ryder Cupilta?
– Hän on varastanut paljon huomiota, mutta täysin luonnollisella tavalla. Kaikki pelaajat saavat olla hänelle kiitollisia lajin media-arvon noususta. Tigerin voitto oli mielestäni parasta, mitä golfille on tapahtunut pitkään aikaan. Hänen voittonsa nosti kiimaa tähän kilpailuun entisestään.
Mitä häneltä voidaan odottaa Pariisissa?
– Ryder Cup ei ole ikinä ennen ollut hänen kilpailunsa, mutta hän on nyt erilainen joukkuepelaaja kuin aikaisemmin. Hän on kaikille ystävällinen ja jutustelee rennosti. Ehkä se peli voi toimia nyt paremmin.
– Tämä on vain niin raaka turnaus. Jos häviät ensimmäisen pelin, voit joutua vaihtamaan paria. Ensimmäinen peli on ihan hiton tärkeä. Voitto on siinä kuitenkin ihan hiton pienestä kiinni. Pidän häntä kuitenkin jenkkien yhtenä parhaana aseena.
Jos sinun pitää jakaa 100 prosenttia Yhdysvalloille ja Euroopalle siitä, kumpi on suurempi ennakkosuosikki, niin miten jaat?
– 60/40 jenkeille. Aluksi luulin, että Eurooppa tulisi saamaan turpaan ihan huolella, mutta sitten he saivat villeillä korteilla ihan hyviä pelaajia mukaan. Sieltä tuli Ian Poulter, Paul Casey, Sergio Garcia ja Henrik Stenson, joiden myötä Euroopalla on ihan hyvä joukkue.
– Garcia on pelannut ihan surkean kauden, mutta tällaisessa kilpailussa hän voi olla todella tärkeä pelaaja joukkueelleen.
Jos Woods on jenkkien ykkösnimiä, niin ketkä ovat Euroopan niin sanottuja syömähampaita?
– Kyllä he ovat Rory McIlroy ja Justin Rose, joka on maailmanrankingissä kakkosena. He ovat yksinkertaisesti niitä pelaajia, joiden on pakko onnistua, jos Eurooppa haluaa voittaa.
Minkä takia satunnaiskatsojan pitäisi katsoa juuri Ryder Cup?
– Jokainen hetki tässä turnauksessa on niin perhanan tärkeä. Sunnuntaina ne viimeiset pari tuntia saattavat olla todella kiihkeitä, mikäli taistelu on pysynyt tasaisena.
– Jos jollain on golfista se uninen käsitys, niin tämän turnauksen katsomalla se muuttuu. Jos joskus antaa golfille mahdollisuuden, niin se kannattaa tehdä oikeastaan nyt, missä kohtaa vaan tänä viikonloppuna.
– Ryder Cup on hauska ja suosittelen sitä lämpimästi. Fanikulttuuri on siellä kuin jossain suuressa futisottelussa. Siellä on täysin poikkeuksellinen tunnelma ja viihdettä ja meininkiä riittää. Osa pelaajista saattaa tahallaan pyytää katsojia pitämään kovaa mekkalaa heidän lyöntivurollaan, Tyry fiilistelee.
Ryder Cup käynnistyy perjantai-aamuna klo 9.00. Viasat Urheilu -kanava ja Viaplay välittävät tapahtumat suorina lähetyksinä koko viikonlopun ajan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Krista Pärmäkoski esitti suoran kysymyksen Ristomatti Hakolalle
- Jasmi Joensuu osoitti syyttävää sormea – IL: Valmentaja lähetti brutaalin viestin naiselle
- Nyt se on julki – ikävä totuus Ella Junnilasta paljastui
- Yle sekoili nolosti – Kerttu Niskanen reagoi yhdellä jäätävällä eleellä
- Suomen hiihtotähti avautui alatyylisesti MM-kisoissa – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Valentin Kononen sai lähtöpassit pitkäaikaisesta pestistään
- Kerttu Niskasen valmentajamies esitti rajuja syytöksiä: ”Viilattiin linssiin”
- Sami Jauhojärvi ei malttanut olla hiljaa – laukoi brutaalia faktaa Jasmi Joensuusta
- ”Tajuatteko ketä siinä oli?” – Aino-Kaisa Saarinen sekosi suomalaishiihtäjän tempusta
- Hiihdon maailmantähti lausui Norjassa selvät sanat Iivo Niskasesta
- Suomen ampumahiihto kohtasi suru-uutisen – ”Näin päättyi maallinen matka”
- Suvi Minkkinen voitti kaikki – Ruotsissa alkoi itku ja parku
- Nyt jysähti ikävä uutispommi Suomen hiihdosta kesken MM-kisojen
- Sami Jauhojärvi ei malttanut olla hiljaa – laukoi brutaalia faktaa Jasmi Joensuusta
- Kerttu Niskasen valmentajamies esitti rajuja syytöksiä: ”Viilattiin linssiin”
- Suomen hiihtotähti avautui alatyylisesti MM-kisoissa – Kaisa Mäkäräinenkin reagoi
- Valentin Kononen sai lähtöpassit pitkäaikaisesta pestistään
- Krista Pärmäkoski veti johtopäätöksensä – puoli tuntia myöhemmin karu totuus tuli julkiseksi
- ”Tajuatteko ketä siinä oli?” – Aino-Kaisa Saarinen sekosi suomalaishiihtäjän tempusta
- Hiihdon maailmantähti lausui Norjassa selvät sanat Iivo Niskasesta