Suomen nuoret jälleen voittoon EFT-turnauksessa – ”Tämä oli hyvää oppia meille”
Suomen U19-poikien salibandymaajoukkue voitti myös toisen ottelunsa Uppsalan neljän maan EuroFloorball Tour -turnauksessa, kun Tshekki kaatui aamulla klo 9.45 alkaneessa ottelussa 8-5. Sunnuntaina Suomi saa vastaansa isäntämaa Ruotsin.
Suomen parhaana palkittu Markus Salmi sivalsi Konsta Haukkalan poikkisyötöstä valkopaidat johtoon jo sekunnin pelin jälkeen, mutta avauserä oli Suomelle vaikea. Tshekki tasoitti kahdesti, ja vasta Konsta Haukkalan 3–2-maali soi erätauolle johtoaseman. Toisessa erässä ja kolmannessa Suomi repi johdon jo lukemiin 6-2, mutta lopusta ehti vielä tulla vaikea. Parin Suomen oman alueen pallonmenetyksen jälkeen Tshekki hiipi jo tilanteeseen 7-5 ennen kuin Jasper Juutin omasta kuljetuksesta etukulmaan sijoittama 8-5 rauhoitti lopun.
– Aika vaikea lähtö. Vaikka leireillä on pelattu pelattu aamupelejä, oli yllättävän hankalaa, päävalmentaja Atte Juuti pohti.
– Ei maltettu liikkua ja laittaa palloa liikkeelle ja tehdä niitä asioita, mitä piti. Oltiin painotettu, että ollaan parempi joukkue pelaamaan salibandya mutta se ei ihan näkynyt. Erätauolla sitten ei piirretty mitään vaan muistutettiin pelaajille vain, että tekemisen pitää olla paremmalla tasolla.
Kolmannessa erässä eteen tuli toinen vaikea vaihe.
– Tiedettiin, että vastustaja varmasti tulee kolmannessa erässä ylhäältä päälle mutta silti jäätiin vähän taas telineisiin. Tämä oli hyvää oppia meille. Ei tehty pelin aikana mitään muutoksia vaan mentiin suunnitelman mukaan. Käytetään kaikkia pelaajia turnauksessa ja kerätään arvokasta kokemusta. Näitä kansainvälisiä pelejä on niin vähän, että käytetään kaikki tilaisuudet viedäksemme projektia aina vain eteenpäin, Atte Juuti mietti.
Markus Salmi oli kahdella maalillaan ja kahdella maalisyötöllään Suomen aamun pistehai. Konsta Haukkala merkkautti 2+1, Jasper Juuti 2+0, Kaapo Siekkinen 1+1 ja Jani Rauhala 0+2.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään