Liitto reagoi vahvasti kritisoidun valmentajan metodeihin – ”Jokaisen tulee voida tuntea olonsa turvalliseksi”

Suomen Voimisteluliitto teettää ulkopuolisella taholla selvityksen julkisuudessa esille nousseista kysymyksistä lajin valmennuskulttuurista.
Mediassa uutisoitiin joukkuevoimisteluvalmentaja Titta Heikkilän valmennusmetodien herättävän pelkoa valmennettavissaan. Heikkilän kerrotaan kiroilleen ja huutaneen sekä haukkuneen ja nöyryyttäneen suojattejaan harjoituksissa.
Voimisteluliiton puheenjohtaja Kaisa Vikkula muistutti syyskokouksen yhteydessä, että liitto ei hyväksy minkäänlaista epäasiallista käytöstä voimistelu- ja valmennustoiminnassaan. Vikkula korosti sitä, että menestyksen avaintekijät ovat urheilijakeskeisyys ja positiivisuus.
– Jokaisen tulee voida tuntea olonsa turvalliseksi. Tehtävänämme on selvittää tilanne ja valmennuskulttuurin nykytila, jotta voimme tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin, puheenjohtaja Vikkula korosti Voimisteluliiton tiedotteessa.
– Tuhannet valmentajat lähes 400 eri seurassa tekevät päivittäin hyvää työtä lasten ja nuorten parissa ja vanhemmat voivat turvallisesti tuoda lapsensa voimisteluharrastuksen pariin. Jotta valmennuskulttuurimme kehittyy, tarvitsemme sen nykytilasta luotettavan yhteenvedon.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Se on loma – Suvi Minkkinen julkaisi upean kuvan
- Tästä ei hiiskuttu – koko karu totuus Frida Karlssonista paljastui nyt
- Suomalaiset ampumahiihtäjät hempeilivät yhteiskuvissa
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa käänne – näin Kaisa Mäkäräinen reagoi
- Robert Helenius teki uuden aluevaltauksen – ällistyi ihmisten reaktioista
- Shokkiratkaisu: Hiihtotähti lähtee maajoukkueesta – suora viesti ”vihaajille”
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Suru-uutinen – legendaarinen suomalainen yleisurheilija on kuollut
- Kuva ei jätä paljon epäselväksi: Iivo Niskasen elämässä iso muutos
- IL:ssä vahvistettiin shokkitieto Robert Heleniuksesta
- Lempi leiskuu: Seivästähti ja kiekkomies pitävät nyt yhtä
- Ristomatti Hakola teki musertavan päivityksen
- Tylysti pihalle A-maajoukkueesta – hiihtotähden reaktio uutiseen oli jäätävä
- Kova kohtalo odottaa? Venäjän Jelena Välbe sai karun viestin julkisesti
- Se oli siinä – Suomen ampumahiihtotähden tilanteessa muutos
- Kaisa Mäkäisen taidonnäyte loksautti leuat – fanit hieraisivat silmiään
- Elina Lampelan treenipäivitys kääntää katseita – ”Huh”