Huhhuh, mitä draamaa! Piskuinen Alastaron Urheilijat pudotti Cupissa liigajoukkueen todellisen trillerin jälkeen!
Alastaron Urheilijat järjesti Futsal Cupissa todellisen yllätyksen, kun joukkue pudotti liigajoukkue SoVon cupin toisella kierroksella. Ottelu päättyi Alastarolla trilleirimäisten vaiheiden jälkeen lukemiin 11-10. AU pelaa Länsi-Suomen piirin Kakkosessa, joten se lähti perjantai-illan otteluun todellisena altavastaajana.
Vierasjoukkue Somero oli lähes parhaalla miehistöllään mukana, kun matkasta puuttui vain Mostagh ”Mosa” Yaghoubi, jonka seura kertoi olevan ulkomailla tällä hetkellä.
Liigassa kakkosena oleva SoVo otti ottelun alussa ohjat käsiinsä liigajoukkueen rutiinilla ja peli olikin vierasjoukkueen eduksi jo 3-0, kun ottelua oli pelattu noin yhdeksän minuuttia. Nuori Alastaron joukkue kuitenkin sisuuntui ja kampesi mukaan taisteluun Tuomas Happosen ja Jani Luoman maaleilla. Kaksikko osoittautui ottelussa todelliseksi tutkapariksi, sillä 22-vuotias Happonen paukutti tehot 6+1 ja 21-vuotias Luoma 3+5. Happonen-Luoma-akseli on seuran omia kasvatteja.
Puoliajalle mentiin SoVon johdossa kuitenkin tilanteessa 7-3. Tässä kohtaa peli näytti ratkenneen, mutta pukukopista tuli nälkäinen ja taisteleva AU. Kaksi nopeaa maalia toisen puoliajan alussa sytyttivät täpötäyden Alastaro-Hallin katsojat ilmiliekkeihin.
Alastaro kampesi pelin jo tilanteeseen 6-7, mutta vierasjoukkue karkasi vielä kerran kahden maalin päähän tähtipelaaja Gesim Vocan maalilla. Tämän jälkeen AU onnistui kuitenkin neljä kertaa peräkkäin Sakari Hyvätin, Luoman ja Happosen kahdella maalilla.
SoVo reagoi kenttätapahtumiin tilanteessa 10-8 ottamalla maalivahdin pois. Vierasjoukkue onnistui tulemaan ”reikäpaidan” avulla maalin päähän. Alastaro iski kuitenkin vielä kertaalleen, kun Akseli Mäkinen pommitti rangaistuspotkun voimalla sisään viisi minuuttia ennen loppua. SoVo pääsi minuutin päästä vielä maalin päähän, mutta AU:n puolustus kesti loppuun asti, kun maalivahti Henri Saarinen venyi upeasti pallon eteen kerta toisensa jälkeen. Mäkisen pilkkuosuma jäi täten ottelun voittomaaliksi.
AU jatkaa Cupissa eteenpäin Länsi-Suomen aluemestarina ja kohtaa seuraavalla kierroksella jälleen liigajoukkueen, kun vastaan asettuu Mad Max Valkeakoskelta.
Sini Luoman ottamassa kuvassa Happonen&Luoma
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Saga Anderssonin treenivideo kääntää katseita – ”Siis aivan upea”
- Norjassa lausuttiin ääneen raju väite: Therese Johaug ei pysty enää samaan kuin dopingtuomion jälkeen
- Venla Lehtonen tuli maaliin – Kaisa Mäkäräinen teki heti ikävän huomion Ylellä
- Olisitko uskonut? Melkoinen paljastus Ella Junnilan elämästä
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”