Olli-Pekka Ojansivu ja Antti Siltala palaavat lentopallomaajoukkueeseen reilun vuoden tauon jälkeen.

Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo nimesi kokeneen kaksikon maajoukkueryhmään, joka kohtaa EM-karsintojen huipputärkeässä viimeisessä ottelussa Tanskan Mikkelissä 6. tammikuuta.

30-vuotias Ojansivu ja 34-vuotias Siltala ovat joukkueen ikänestorit. He pelasivat viimeksi maajoukkueessa syksyn 2017 EM-kisoissa.

Nuorta lahjakkuutta maajoukkueryhmään tuovat 18-vuotias passari Fedor Ivanov ja saman ikäinen keskitorjuja Severi Savonsalmi.

– Ojansivu ja Siltala ilmoittivat molemmat välittömästi, että ilman muuta tulevat mukaan ja tekevät kaikkensa joukkueen eteen. Lelun jalkaa joudutaan tietysti seuraamaan, miten se kestää. Silli tuo kokemuspuolta lisää, ja energian luojana hän on joukkueessa tärkeässä roolissa, Sammelvuo sanoo.

Maajoukkueryhmään on nimetty 15 pelaajaa, joista yksi yleispelaaja jää pois Tanska-ottelusta.

Suomen EM-karsintalohkossa Romania varmisti jo elokuussa lohkovoiton ja paikan ensi syyskuun EM-kisoihin. Suomi tarvitsee Tanska-ottelusta 3-0- tai 3-1-voiton, jotta voisi päästä lohkokakkosena EM-kisoihin. Seitsemästä karsintalohkosta viisi parasta lohkokakkosta saa kisapaikan.

Suomen EM-karsintajoukkue

Passarit
Eemi Tervaportti, Olympiacos Piraeus, Kreikka
Fedor Ivanov, Savo Volley

Keskitorjujat
Tommi Siirilä, VaLePa
Sauli Sinkkonen, Akaa-Volley
Henrik Porkka, Hurrikaani-Loimaa
Severi Savonsalmi, Savo Volley

Yleispelaajat
Elviss Krastins, Arago de Sete, Ranska
Sakari Mäkinen, Shakhtior Soligorsk, Valko-Venäjä
Antti Ronkainen, ETTA
Antti Siltala, Savo Volley
Niko Suihkonen, VaLePa

Hakkurit
Lelu Ojansivu, Savo Volley
Samuli Kaislasalo, Raision Loimu

Liberot
Niklas Breilin, Kokkolan Tiikerit
Lauri Kerminen, Kuzbass Kemerovo, Venäjä

Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo
Apuvalmentaja Claudio Rifelli, Italia
Apuvalmentaja Oskar Kaczmarczyk, Puola
Tilastot ja analyysit Kamil Soloducha, Puola
Lääkäri Petri Helenius
Fysioterapeutti Pawel Baryla, Puola
Joukkueenjohtaja Jaana Laurila

Lähde: Lentopalloliitto