Nuorten MM-kilpailut jatkuivat surkeassa säässä: Jaakko Ranta paras ampumahiihtäjä – ”Ihan työmiehen keli”

Nuorten MM-kilpailut jatkuivat Slovakian Osrbliessä 22-vuotiaiden normaalimatkalla.
Tuusulan Voima-Veikkojen Jaakko Ranta piti miesten 15 kilometrin kilpailussa parasta suomalaisvauhtia sijoittumalla 11:nneksi. Ranta selvitti kilpailun kolmella ohilaukauksella, joista kaksi tuli viimeiseltä pystypaikalta.
– Oli kunnon arvokisakeli, ihan työmiehen keli. Lunta tuli sen verran, ettei oikein eteensä tahtonut nähdä. Huolto oli tehnyt tänään hyvää työtä. Meillä oli koko joukkueella hyvät sukset ja saatiin sitä kautta apuja hiihto-osuudelle tuossa umpihangessa, Ranta avasi olosuhteita.
Kilpailun voittoon hiihti yhden sakon ampunut Ranskan Martin Bourgeois Republique. Ranta jäi voittajasta 1.46,9.
– Ei tuohon omaan suoritukseen voi missään nimessä pettynyt olla. Paras sijoitus nuorten arvokisoissa tähän mennessä. Mitalinnälkää toki jäi. Tarjottiin ihan viimeiselle pystypaikalle asti sitä kirkkainta mahdollista. Tyytyväinen kuitenkin voi kokonaisuutena olla tähän päivään. Lähdetään viestistä hakemaan sitten sitä podiumpaikkaa, Ranta päätti.
Tuusulan Voima-Veikkojen Tuomas Harjula oli toiseksi parhaana suomalaisena 23:s. Harjula ampui kaksi sakkokierrosta ja jäi kärjestä 2.15,7.
– Ammunnat olivat tosi hyviä päivän haastavaan keliin nähden. Hiihto lähti ihan hyvin käyntiin, mutta hyytyi aika pahasti loppua kohden. En ihan tyytyväinen ole, mutta toisaalta vauhti oli sitä samaa, mitä se on tähän mennessä ollut kaudella muutenkin.
Naisten puolella paras suomalainen oli 34:nneksi sijoittunut Heidi Kuuttinen.
Nuorten MM-kilpailut jatkuvat tiistaina 19-vuotiaiden viesteillä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Myrskyvaroitus – Wilma Murron kilpakumppanilta järjetön seivästulos
- Tapaus Kerttu Niskanen – IL:lle paljastettiin koko totuus
- Ulos MM-kisoista – Suomen hiihtoässä julkaisi kuvan lentokentältä
- Uutispommi muhii – Venäjää juonitaan takaisin kansainvälisiin hiihtokisoihin
- Ei asiaa MM-kisoihin – Anne Kyllönen paineli hirmuista vauhtia koti-Suomessa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Älytön kehitysloikka – suomalaisjuoksija esitti mykistävää ylivoimaa
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Tähän on tultu: Janne Ahonen vastasi aivan brutaaliin kysymykseen Ylen suorassa lähetyksessä
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi surullisen lopun – ”Itku tuli”
- Mäkihyppylegenda Toni Nieminen teki uuden aluevaltauksen – ei hyvältä näytä
- Ulos MM-kisoista – Suomen hiihtoässä julkaisi kuvan lentokentältä
- Tämä näky oli liikaa – Therese Johaug rajujen syytösten kohteena
- Tapaus Kerttu Niskanen – IL:lle paljastettiin koko totuus
- IL: Tämä kysymys oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen vaikeni kuin taikaiskusta
- Ei asiaa MM-kisoihin – Anne Kyllönen paineli hirmuista vauhtia koti-Suomessa
- Älytön kehitysloikka – suomalaisjuoksija esitti mykistävää ylivoimaa
- Krista Pärmäkoski lausui STT:lle selvät sanat Kerttu Niskasen toiminnasta
- Uutispommi muhii – Venäjää juonitaan takaisin kansainvälisiin hiihtokisoihin