Suomelle loistavat 12 mitalia kaikkien aikojen suurimmista talviuniversiadeista – ”Upea ja hienohenkinen joukkue”
Krasnojarskissa järjestetyt talviuniversiadit päättyivät tänään tiistaina. Viimeisenä kilpailupäivänä suomalaisedustusta nähtiin vain miesten maastohiihdossa. Vapaalla tyylillä hiihdetyssä 30 kilometrin massalähtökilpailuissa Joel Ikonen oli parhaana suomalaisena 11:s jäätyään voiton vieneelle Japanin Naoto Baballe +3.24,5. Toinen suomalaisedustaja Juuso Mäkelä oli 21:s.
Suomen joukkueen johtajana toiminut Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön opiskelijahuippu-urheilun asiantuntija Jukka Tirri summaa kisarupeaman tyytyväisenä:
– Venäjä järjesti onnistuneet kisat, jotka olivat monessa mielessä kaikkien aikojen suurimmat talviuniversiadit. Suorituspaikat olivat ensiluokkaisia ja seremoniat näyttäviä. Parannettavaa olisi ollut ennen kaikkea kisakuljetuksiin liittyvissä järjestelyissä.
Suomelle 12 mitalia ja 30 pistesijaa
Suomella oli kisoissa suuri joukkue, 81 urheilijaa ja yhteensä 109 henkilöä. Onnistumisia tuli laajalla rintamalla, sillä suomalaisurheilijat saavuttivat Krasnojarskissa peräti 30 pistesijaa eli sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon. Suomalaiset ylsivät pisteille kaikissa seitsemässä lajissa ja mitaleja tuli yhteensä 12 (3-2-7), mikä on kaikkien aikojen suurin määrä niin talvi- kuin kesäuniversiaditkin huomioiden. Kisojen virallisessa mitalitilastossa kuten myös saavutettujen mitalien määrässä Suomi oli parhaana Pohjoismaana viides.
Hiihtosuunnistajat toivat puolet Suomen mitaleista ja Liisa Nenonen oli kahdella kullalla ja yhdellä pronssilla lajin kuningatar. Hiihtosuunnistus oli ensimmäistä kertaa universiadien kilpailuohjelmassa. Maailman parhaat muodostelmaluistelijat herättivät ansaittua huomiota Team Uniquen ja Marigold IceUnityn johdolla.
– Meillä on ollut Krasnojarskissa upea ja hienohenkinen suomalaisjoukkue, joka on suoriutunut loistavasti niin kilpailuissa kuin niiden ulkopuolellakin. Hiihtosuunnistuksen ja muodostelmaluistelun lisäksi lumilautailija Axel Thelen oli yksi kisojen suurimmista suomalaisonnistujista kahdella pronssillaan ja myös maastohiihtäjät tekivät hyvää työtä kamppailussa Venäjän ylivoimaisen hiihtomahdin jälkeisistä sijoista. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia talviuniversiadeja, jotka pidetään Sveitsin Luzernissa tammikuun lopulla 2021, Tirri summaa.
Lähde: Olympiakomitean tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lotta Harala sai tarpeekseen – sanoi ääneen suoria totuuksia
- Mahtavaa touhua: Jasmi Joensuun upea toiminta kääntää katseita
- Aikainen joululahja – suomalaisille hiihtofaneille tipahti huikea uutinen
- Mari Eder riemastui kunnolla – mahtava tieto tavoitti naisen
- Krista Pärmäkosken matkakumppani villiintyi Italiassa – ”Hormoonit hyrrää”
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Ikävä uutinen: Yle menetti tämän lajin lähetysoikeudet – muistetaan yhtenä Tapio Suomisen bravuurina
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Eronnut Jasmi Joensuu löysi nopeasti lohtua tässä seurassa
- Sieltä se tuli – IS: Kerttu Niskanen sai rajun uutisen
- Peli menetetty: Frida Karlsson pakotettu rajuun ratkaisuun
- Dorothea Wierer koki ikävän kohtalon – ”Italiassa on paljon hulluja ihmisiä”
- Kaisa Mäkäräisen entinen kilpakumppani ja hirvittävä tragedia – ”Miten voi jatkaa elämää?”
- Lähde: Iivo Niskasen kuppi meni nurin – uhkasi oikeustoimilla tätä miestä
- Kipsi jalassa – Suomen hiihtoässältä musertava päivitys sairaalasta
- Kaisa Mäkäräinen sanoi nyt Ylellä selvät sanat Suvi Minkkisestä
- Paljastus: Janne Ahosella lähti lapasesta alkoholin kanssa – latasi rumat sanat suomalaislegendalle
- Mike Tysonin poika paljasti karun totuuden isästään